Viime vuonna Hyvinkäällä (also known as Rakkauden kaupunki...) koin muuttavani kaupunkilaisten kokemusta kaupunkitilasta. Kysymykseeni "Mistä löytyy rakkautta?" vastattiin usein ensin "Ei täältä mitään rakkautta löydy", mutta hetken jutustelun jälkeen hyvinkääläiset alkoivat katsoa kaupunkiaan uusin silmin. Hyvinkää on tietysti erilainen kaupunki kuin Turku eikä siellä ole jotain yhtä tiettyä paikkaa, jonka kaikki kaupunkilaiset voisivat nimetä rakkauden paikaksi. Kaupungin keskellä ei virtaa joki, vettä saa hakemalla hakea. Junia sentään kulkee sen minkä ehtii.
Turussa yleisin vastaus on ollut jokiranta. Kaupunkilaiset osaavat markkinoida Turkua, jokirantahan on mahtava (ja varsinkin nyt kun se on kunnostettu, ei se aina kuulkaas ole tällainen koko kansan olohuone ollut). Turku on ilman muuta Suomen Pariisi. Onko niin, että henkilökohtaiset muistot häviävät helpommin, kun on kyse suuresta kaupungista? Onko tilaa vaikeampi ottaa itselleen, vaikka (vain) henkisesti? Tai sitten kyse on taiteilijasta, siis minusta ja minun suhteestani kotikaupunkiini. Kuten jo aikaisemmin totesin, minun on ollut vaikeampi tehdä tätä projektia Turussa, koska asun täällä. Turistin rooliin asettautuminen on vaikeampaa, sillä näihin katuihin, taloihin ja tunnelmiin on syntynyt henkilökohtainen suhde.
Hyvinkäällä projektin fokuksena oli kaupunkikokemuksen muuttuminen, Turussa fokukseen on tullut jotain muuta. Tämä banaali, naiivi, kliseinen asia nimeltä rakkaus. Haastatteluhetkissä on ollut kyse laajemmasta asiasta kuin vain oman kaupungin näkemisestä uusin silmin. Kyse on ollut havahtumisesta, tajuamisesta: Kyllä! Elämässä on rakkautta! Tai sitten kyse on ollut sen kohtaamisesta, että ainoa rakkaus tässä kaupungissa on tapahtunut Runosmäessä - "onko tosiaan niin, että aitoa rakkautta en ole täällä Turussa muualla kokenut kuin Runosmäessä..."
Onneksi sentään siellä.
3 kommenttia:
Lähetä kommentti