Olen viime päivinä lukenut ja lukenut. Haravoinut materiaalia. Erityisen kiinnostava on ollut Mika Hannulan hauska kirja "Kolmas tila - väärinymmärtäminen eettisenä lähtökohtana" (Kuvataideakatemia 2001). Ymmärsin taas jotain uutta Rakkauden kaupunki -projektistani ja sain mukavia pieniä piikkejä omaan lihaan. Kriittisyyttä ilmassa nääs.
Kuvataideakatemian entinen rehtori Hannula tutkailee kolmatta tilaa, jolla hän tarkoittaa (sikäli kuin olen käsittänyt oikein) suhdetta, eettistä kohtaamista, joka on pysyvästi haastava tapahtuma. Näiden kohtaamisten taustalla on väärinymmärtäminen, se, että toista ei voi ymmärtää muuten kuin väärin. Me emme voi ymmärtää toisiamme. Tämän ajatuksen omaksuminen on minulla vielä kesken, mutta juuri nyt, heti kirjan luettuani käsitän sen näin: jos otamme väärinymmärtämisen kohtaamisen perustaksi, se vapauttaa meidät keskittymään siihen, minkälainen suhde välillemme syntyy. Fokus on siis meidän suhteessamme, ei siinä, että minä haluaisin syöttää ajatukseni sinulle. Hannula puhuu myös objektifioinnin välttämisestä, siitä, että en kohtele toista esineenä, joka edistäisi vain minun päämääriäni. Hannulan mukaan "kohtaaminen ei suinkaan ole vain tyhjää, keskinkertaisen mukavaa ja kivaa kevytkermakahvia, vaan erittäin usein varsin vaivalloista ja vaativaa." Luullakseni Rakkauden kaupungin haastatteluissa oli kyse tällaisesta kohtaamisesta (tai pikemminkin kyse oli tiedostamattomasta pyrkimyksestä kohti kolmatta tilaa). Pyrkimys oli sen verran hämärän peitossa projektia tehdessä että välillä metsään mentiin komeasti. Hannulan kirjan lukeminen paljasti minulle kuinka lapsellisen yksisilmäinen olin välillä. Harrastin välillä selvää objektifiointia! Esimerkiksi ajattelin etukäteen, että tottakai kaikilla ihmisillä on kokemuksia rakkaudesta - ja kaikki haluavat jutella niistä kanssani. Onneksi kuitenkin yllätyin muutamaan otteeseen, kun joku ihminen sanoi: "Kysy joltain muulta. En minä tiedä mitä rakkaus on."
-----
"The Whiteman's names are no good. They don't give pictures to your mind." Tämän sitaatin repäisin Lucy R. Lippardin kirjasta The Lure of the Local - Senses of Place in a Multicentered Society. En ole ehtinyt tutustua kirjaan vielä syvemmin, mutta tämä tuntemattoman apassin heittämä lausahdus osui ensiselaamisella silmiin.
Tämän paikan nimi on Turku. TUR-KU. Olen tietoinen siitä, että monen suussa tämä kaupunki nimetään joskus täysin jollain toisella nimellä, joka viittaa ahterin suunnassa sijaintiin...
Ja voi minua! Minä nimesin tämän kaupungin Rakkauden kaupungiksi.
Nimeäminen suuntaa tietoisuutta. Kaupunki näyttäytyy rakkauden paikkana, vaikka mikään ei ole muuttunut. Muutos on tapahtunut minussa, tässä ihmisessä, joka tätä paikkaa tutkii ja joka tässä kaupungissa asuu.
