maanantaina, maaliskuuta 12, 2007

Jäiden sulamista seuratessa



Ilma lämpenee, kevät etenee nopeasti. Gradu sen sijaan etenee pelottavan hitaasti. Haluaisin hoitaa sen pois tänä keväänä, mutta töitä riittää ennen sitä maagisen mageaa hetkeä kun saatan sanoa itseäni maisteriksi ja käsissä on ensimmäinen akateeminen tutkimus Rakkauden kaupungista!

En osaa sen kummemmin kirjoittaa gradun sisällöstä, pöytä on papereita ja kirjoja täynnä, lattiakin lainehtii. Luonnollisesti on tullut luettua paljon mielenkiintoisia tekstejä. Olen lukenut teatterintutkija Willmar Sauterin kirjaa Theatrical event – Dynamics of Performance and Perception ja ilokseni havaitsin, että Sauter pukee sanoiksi omia ajatuksiani teatterin luonteesta. Sauterin pääajatus on, että teatteri on leikkauspiste esiintyjän aktioiden ja katsojan reaktioiden välillä. (Mainostan tähän väliin, että teemme Sauterin teatterillisen kommunikaation malliin vapaasti perustuvan performanssin Turussa Fluxee-klubilla. Olen sunnitellut sitä yhdesssä esitystaiteilija Kati Jelekäisen kanssa ja esiintymään tulee meidän lisäksemme ryhmä naisia. Jos kiinnostaa nähdä, kun Naiset seisoo niin suuntaa kulkusi Tehdasteatterille 31.3.2007...)

On mukava kiinnostua, innostua ja kiihtyä. Sauterin lisäksi käsissä on kulunut Suzanne Lacyn Mapping the Terrain - New Genre Public Art, Lea Kantosen väitöskirja Teltta - Kohtaamisia nuorten taidetyöpajoissa, Mika Hannulalta muutamakin kirja. Filosofi Martin Buberin Minä ja sinä, astetta himmeämpi teos, on myös ollut tiiviissä selailussa. Ja onhan näitä muitakin.

Mutta gradusta ja Rakkauden kaupungin akateemisesta tutkimisesta vaikenen, ei siitä sen enempää. Pistän linkin sitten kun homma valmistuu ja gradu on luettavissa Tampereen yliopiston kirjaston sivuilta.

Muutamia ajatuksia on ollut Rakkauden kaupungin jatkosta, mutta aikataulujen suhteen tekee tiukkaa. Ehkä vuoden kuluttua... On toisaalta mukavakin antaa asian hautua ja jalostua. Projektin tutkiminen on vienyt suunnitelmia eteenpäin ja omia kiinnostuksen kohteita on nyt helpompi hahmottaa. Viime vuotisen projektin muutamat ongelmat, tai epäselvyydet, ovat hahmottuneet ja avautuneet. Sen verran olen päättänyt, että en enää toteuta koko projektia yksin, vaan tarkoituksena olisi löytää yhteistyökumppaneita, ja ehkä toteuttaa projekti jonkun ryhmän kanssa.

Mutta, pitemmittä puheitta, työstö jatkuu.