kohtaamisen kolmas tila

Olen viime päivinä lukenut ja lukenut. Haravoinut materiaalia. Erityisen kiinnostava on ollut Mika Hannulan hauska kirja "Kolmas tila - väärinymmärtäminen eettisenä lähtökohtana" (Kuvataideakatemia 2001). Ymmärsin taas jotain uutta Rakkauden kaupunki -projektistani ja sain mukavia pieniä piikkejä omaan lihaan. Kriittisyyttä ilmassa nääs.

Kuvataideakatemian entinen rehtori Hannula tutkailee kolmatta tilaa, jolla hän tarkoittaa (sikäli kuin olen käsittänyt oikein) suhdetta, eettistä kohtaamista, joka on pysyvästi haastava tapahtuma. Näiden kohtaamisten taustalla on väärinymmärtäminen, se, että toista ei voi ymmärtää muuten kuin väärin. Me emme voi ymmärtää toisiamme. Tämän ajatuksen omaksuminen on minulla vielä kesken, mutta juuri nyt, heti kirjan luettuani käsitän sen näin: jos otamme väärinymmärtämisen kohtaamisen perustaksi, se vapauttaa meidät keskittymään siihen, minkälainen suhde välillemme syntyy. Fokus on siis meidän suhteessamme, ei siinä, että minä haluaisin syöttää ajatukseni sinulle. Hannula puhuu myös objektifioinnin välttämisestä, siitä, että en kohtele toista esineenä, joka edistäisi vain minun päämääriäni. Hannulan mukaan "kohtaaminen ei suinkaan ole vain tyhjää, keskinkertaisen mukavaa ja kivaa kevytkermakahvia, vaan erittäin usein varsin vaivalloista ja vaativaa." Luullakseni Rakkauden kaupungin haastatteluissa oli kyse tällaisesta kohtaamisesta (tai pikemminkin kyse oli tiedostamattomasta pyrkimyksestä kohti kolmatta tilaa). Pyrkimys oli sen verran hämärän peitossa projektia tehdessä että välillä metsään mentiin komeasti. Hannulan kirjan lukeminen paljasti minulle kuinka lapsellisen yksisilmäinen olin välillä. Harrastin välillä selvää objektifiointia! Esimerkiksi ajattelin etukäteen, että tottakai kaikilla ihmisillä on kokemuksia rakkaudesta - ja kaikki haluavat jutella niistä kanssani. Onneksi kuitenkin yllätyin muutamaan otteeseen, kun joku ihminen sanoi: "Kysy joltain muulta. En minä tiedä mitä rakkaus on."

-----

"The Whiteman's names are no good. They don't give pictures to your mind." Tämän sitaatin repäisin Lucy R. Lippardin kirjasta The Lure of the Local - Senses of Place in a Multicentered Society. En ole ehtinyt tutustua kirjaan vielä syvemmin, mutta tämä tuntemattoman apassin heittämä lausahdus osui ensiselaamisella silmiin.

Tämän paikan nimi on Turku. TUR-KU. Olen tietoinen siitä, että monen suussa tämä kaupunki nimetään joskus täysin jollain toisella nimellä, joka viittaa ahterin suunnassa sijaintiin...

Ja voi minua! Minä nimesin tämän kaupungin Rakkauden kaupungiksi.

Nimeäminen suuntaa tietoisuutta. Kaupunki näyttäytyy rakkauden paikkana, vaikka mikään ei ole muuttunut. Muutos on tapahtunut minussa, tässä ihmisessä, joka tätä paikkaa tutkii ja joka tässä kaupungissa asuu.

hiljaa! hän kirjoittaa...

En ole pitkään aikaan kirjoittanut mitään. Tai kirjoitukseni eivät ole ainakaan ehtineet tänne blogiin. Muuten on ollut kiivastakin kirjoittamista, ja paljon liikettä ympärillä.

------

Osallistuin lokakuun alussa seminaariin nimeltä Kohti uusia yleisöjä. Sen järjestivät Varsinais-Suomen Taidetoimikunta, Läntinen tanssin aluekeskus ja Turun AMK:n täydennyskoulutus. Esittelin seminaarissa Rakkauden kaupunkia, ja vastaanotto oli oikein lämmin. Seminaarista ilmestyy myöhemmin artikkelikokoelma, johon olen kirjoittamassa juttua Rakkauden kaupungista. Kerron siinä taiteilijan näkökulmasta erilaisista kohtaamisista.

Seminaari oli erittäin innostava. Tanssitaiteilija Pia Lindy puhui omasta ”Kohta joku tanssii” -projektistaan, ja oli mukava huomata, että muutkin miettivät täsmälleen samoja kysymyksiä eettisyydestä jne. Seminaarissa kirkastui myös ajatus kahden eri työidentiteettini yhdistymisestä. Olen nimittäin pitkään ajatellut, että toisaalta olen taiteilija ja toisaalta taas teatteri-ilmaisun ohjaaja (joka olen koulutukseltani ja vedän siis teatteri-ilmaisua erilaisille harrastajaryhmille). Jostain syystä nämä kaksi työnkuvaa ovat olleet mielessäni vastakkaisia, tai ainakin hyvin etäällä toisistaan. Nyt tuntuu, että ajatus on muuttunut. Nehän ovat täysin yhdistettävissä. Taiteilijaminäni hyötyy siitä, että minulla on kokemusta erilaisten teatteriryhmien vetämisestä, ja myös toisinpäin. Haluaisin esimerkiksi jatkossa toteuttaa Rakkauden kaupunki -projektia nuorten ryhmän kanssa.

-----

Kirjoitusprosessia tapahtuu myös toisella suunnalla: Rakkauden kaupunki on levinnyt graduuni. Teen siis parhaillaan gradua Tampereen yliopistoon. Aloitin opiskelut tosin jo vuonna 1997, ja nyt on käynnissä vimmainen loppurutistus, jotta valmistuisin viimeistään ensi kesänä. Tarkempi tutkimuskysymys on vielä hakusessa, mutta gradu liittyy Rakkauden kaupungin vuorovaikutukseen.

-----

Muutakin on tapahtunut, eräs toinen työprojektini sai ensi-iltansa, ja Tukholmassakin olen ehtinyt käydä haistelemassa tunnelmaa Perfect performance festareilla.

-----

Tämä näin lyhyesti, jatkossa kuulette todennäköisesti graduun liittyviä ajatuksia...

pitkästä aikaa: ajatuksia

Perjantai-illan kunniaksi kirjoitan blogiin.

Blogi on ollut about kuukauden verran tauolla. Taiteilija ei. Olen palannut opintojen äärelle Tampereen yliopistoon ja tehnyt muita työprojekteja. Ja hakenut apurahoja Rakkauden kaupungille (jatkoa suunnitteilla!) ja yrittänyt välillä myös ihan levätä. Free lancerille lepääminen ei ole ihan se helpoin homma, koska koko ajan pitäisi näkyä kuulua huutaa ja pitää mekkalaa itsestään.

Rakkauden kaupunki on ollut ajatuksissa, paitsi apurahahakemusten ja tulevaisuuden suunnitelmien, myös menneisyyden reflektoinnin tasolla: kirjoitan projektista artikkelia, jossa käsittelen kohtaamisia Rakkauden kaupungissa. Artikkelista lisää myöhemmin, kunhan sen aika koittaa.

-----


Olin tänään yhteisötaiteen symposiumissa, jonka järjesti Turun ammattikorkeakoulu. Alustajien puheenvuorot herättivät paljonkin ajatuksia, ja jäin miettimään mm. taiteilijan roolia aktivistina. Irlantilainen Chris Maguire määritteli itsensä paitsi taiteilijaksi myös yhteisöaktivistiksi, ja aloinkin miettimään missä määrin itse olin aktivisti Rakkauden kaupungissa.

Muistan yhden selkeän kokemuksen, jonka määrittelen pehmeäksi aktivismiksi. Olohuonefestivaalin ensimmäisenä päivänä järjestäjät kyydittivät lehdistön edustajia minibussilla ympäri kaupunkia. Tarkoituksena oli antaa toimittajille maistiaisia festivaalin ohjelmasta. Osallistuin tähän pressitapahtumaan seisomalla kolmessa eri paikassa ison julisteen kanssa. Julisteessa luki RAKKAUS.

Olin yksin julisteen kanssa. Tunsin tekeväni jotain todella radikaalia kun seisoin Aninkaisten sillalla. Koko ajan ajoi autoja ohi, ohikulkijat pysähtyivät juttelemaan. Jotkut näyttivät peukkuja, ohikulkija kysyi "Haluutsä munaa?". Muutaman kerran poliisiauto ajoi ohi, ja jostain syystä minä pelkäsin, että he tulevat antamaan sakot liikenteen vaarantamisesta.

Mielenosoittamiseen vaaditan joskus hyvin vähän. Tämä mielenosoitus syntyi sattumalta. Se oli alunperin tarkoitettu "vain toimittajille", mutta aikataulusekaannuksen takia seisoin sillalla puolisen tuntia julistaen rakkautta.

Samanlaista toimintaa on harjoitettu Helsingissä esitystaiteilija Petri Taipaleen johdolla. Lue lisää kylttijameista
Voiman artikkelista.

-----

Symposiumissa käsiteltiin lyhyesti yhteisötaiteen etiikkaa. Kuvataiteilija Minna Heikinaho esitteli työskentelyään Kalliossa. Heikinaho toteutti vuonna 1994 teoksen nimeltä Ilmainen aamiainen, joka oli myös hänen lopputyönsä Kuvataideakatemiaan. (Teoksesta enemmän informaatiota kirjassa Katoava taide, Ateneum 1999). Taiteilijalla oli käytössään tila, jonka ikkunassa luki "Ilmainen aamiainen". Ihmisiä tuli sisään, taiteilija tarjosi aamiaista.

Ok, ilmainen aamiainen, hieno ajatus. Kuten Rakkauden kaupunki. Ja maailma pelastuu!

Mieleen tuli luento performanssitaideopintojeni ajalta. Luento käsitteli yhteisötaiteen suhdetta globaaliin markkinatalouteen. Luennolla puhuttiin mm. siitä, että ilmaisia lounaita ei ole. Ei ole ilmaisia aamiaisia, päivällisiä tai Rakkauden kaupungin turistikierroksia. Vaikka rahaa ei liikkuisikaan, niin taiteilija hyötyy. Taiteilija saa pärstänsä lehteen, ja ehkä apurahat alkavat virrata (kun saisi edes yhden!) mutta taide ei voi olla pyyteetön lahja.

Rakkauden kaupunki ei ole pyyteetön projekti. Rakkauden kaupunki ei ole minun lahjani Turkulaisille. Tein sen siksi, että haluan jatkossakin tehdä taidetta, tein sen saadakseni julkisuutta, ja loppujen lopuksi siitä jäi käteen jopa vähän rahaa. JA: tein sen myös halusta, siksi, että sen tekeminen tuntui tärkeältä. Tein sen siksi, että oppisin jotain lisää itsestäni, rakkaudesta ja tästä kaupungista.

(Ihmeellistä miten tunnen syyllisyyttä siitä, että apurahoista jäi kulujen jälkeen käteen ihan selvää rahaa, aivan kuin itse teoksen arvo laskisi kun sitä ei ole repinyt selkänahastaan eli suurin piirtein maksanut omista rahoistaan! Ja huomaan itsekin epäileväni saanko ansaita elantoa taiteella - vaikka olen sijoittanut huomattavan kasan rahaa ottamalla opintolainaa ja opiskelemalla useita vuosia!)

-----

Toinen huomio etiikasta. Mietin sitä jo projektin aikana, koska tarkastellessani haastattelumateriaalia ja kirjoittaessani kartan tekstejä tajusin, että ihmisten kertomat tarinat ovat heidän muistojaan, salaisuuksia, henkilökohtaisia alueita, joille minä olen tunkeutunut. Osa heistä varmasti halusi kertoa kokemuksistaan, osa ei ehkä uskaltanut valita toisin tilanteessa, jossa tuntematon ihminen lähestyy (muka) pyyteettömästi. Toisaalta halusin käyttää osia haastatteluista sellaisenaan, koska ihmiset puhuivat hauskasti, ilmaisivat asioita persoonallisella tavalla tai asiat yksinkertaisesti olivat kiinnostavia (minun mielestäni).

Minulla oli taiteilijana valta valita haastatteluista sellaisia asioita, jotka MINUA kiinnostivat. Valtaan liittyy aina vastuuta. En tiedä ymmärsinkö täysin vastuuni siinä kiireessä, jossa karttaa ja esitystä työstin. Toisaalta se, että kenenkään nimeä tai ikää ei mainita, muokkasi kartan teksteistä pehmeämpiä ja tavallaan fiktiivisiä. Sikäli kun Rakkauden kaupunki jatkossa on yhteisötaiteellinen projekti, minun taiteilijana täytyy pitää huolta siitä, että en tule liian ahneeksi autenttisuutta kohtaan.

matkailu avartaa

Kööpenhaminan työpaja pisti taiteilijan ajattelemaan.

Asetuin vieraassa kaupungissa turistin rooliin. Voisi ajatella, että olin turistina vain kaupungilla liikkuessani, mutta toisaalta ajattelen, että olin turisti myös työpajaan osallistuessani. Ensimmäisenä työpajan kanadalaiset vetäjät puhuivat, etteivät he tiedä, mitä viikon aikana tulee tapahtumaan, mutta ovat innokkaita ja avoimia sille, mitä tapahtuu.

Turisti ei tiedä, mitä tulee matkallaan kokemaan. Jonkinlainen ennakkokäsitys matkasta on, mielessä on kuvia ja odotuksia ja sanakirjasta opeteltuja lauseita, mutta matka itsessään on mysteeri.

-----

Kesäkuinen esitys Rakkauden kaupungista oli tavallaan mysteeri. (Ja tuleva esitys on vielä suurempi...) Kuten esityksen aihe, tuo suuri ja mahtava Rakkaus. Siitä on olemassa ennakkokäsityksiä, haaveita ja fantasioita. Kuvia. Kuitenkin sen kokeminen on jokaisen henkilökohtainen asia.

-----

Työpajassa keskustelimme paljon siitä, mihin kiinnittää huomiota ja miten havainnoi. Mitä havainnoin, kun kävelen kaupungissa? Ja mitä havainnoista muistan jälkikäteen? Mikä on minulle merkityksellistä? Oma käsitekyky määrää havainnon suuntaa. Oli mielenkiintoista huomata, että ihmiset kiinnittävät huomiota tiettyihin asioihin. Jotkut havainnoivat ihmisestä yksityiskohtia, vaikkapa sen, että sormessa on sormus. Toiset kiinnittävät huomiota siihen, miten käsi liikkuu tai miten se on suhteessa muihin käsiin. Osa etsii merkityksiä, sääntöjä tai syy-seuraussuhteita, vastausta kysymykseen millainen tuo ihminen on.

Tottakai ihminen tekee koko ajan paljon erilaisia havaintoja, mutta ainakin itse huomasin, että jotkut havaitsemisen tyypit ovat minulle harvinaisempia kuin toiset.

Miten tätä havaintoa havaitsemisesta voisi hyödyntää esityksen suunnittelussa? Ainakin se on selvää, että jokainen katsoja havainnoi sellaisia asioita, joihin hänen huomionsa syystä tai toisesta kiinnittyy. Esitys tapahtuukin siis tavallaan katsojassa eikä esiintyjässä. Tai: esitys tapahtuu esiintyjän ja katsojan välissä. Tapahtuu impulsseja ja reaktioita.

-----

Kesäkuinen Rakkauden kaupunki oli esitys, jossa katsojalla oli vapaus havainnoida ja tulkita asioita. Tai olla tulkitsematta. (Tai ainakin kuvittelen ja toivon, että esitys oli tämänkaltainen vapaa kokemus...) Minua kiinnostaa tällainen esitys.

Minua kiinnostaa turismi. Turismi tarkoittaa matkustamista pois päivittäisestä asuin- ja työympäristöstä.

Sain työpajasta käytännöllisiä ajatustyökaluja siihen, mitä voin taiteellisessa työssäni kehittää. Tajusin, mitä heikkouteni ovat ja missä olen vahva. Tämän tajuaminen on mieletöntä: nyt ymmärrän selkeästi, että voin kehittyä ja muuttua!

Minua kiinnostaa se, että taiteilijana matkustan pois siitä, mihin olen jo tottunut.

Äkkiä taide tuntuu taas jännittävältä, vaaralliselta mutta ah niin kiehtovalta alueelta. Esityksen tekemisen mahdollisus on maaginen ja väkevä.

matkustus on mielentila

Kesä vaihtumassa syksyksi. Sitä ei ehkä ulkoisesti huomaa, ilma Rakkauden kaupungissa on edelleen trooppisen kostea. Mutta syksyn tuntee siitä, että lorvailu jää sikseen ja työt alkavat.

-----

Olen siis palannut Turkuun (also known as the City of Love). Viime viikko meni flunssassa, sitä edellinen Kööpenhaminassa Moving Stage Lab -teatterityöpajassa. Työpaja kokosi yhteen parisenkymmentä pohjoismaista taiteilijaa, näyttelijöitä, ohjaajia, dramaturgeja, tanssijoita, lavastajia ja yhden thaimaalaisen mediataiteilijan. Keskityimme fyysiseen teatteriin ja ns. devising prosessointiin (devising on hämärä termi, mutta itse käytän sitä viitatessani sellaisiin esityksiin, joissa tuotantoprosessi lähtee jostain muusta kuin valmiista draamatekstistä). Joka toinen ilta kokoonnuimme reflektointisessioihin, joissa analysoimme työstämäämme materiaalia. Kaiken kaikkiaan työpaja oli hyvin voimakas kokemus. Hiki virtasi ja ajatusmyrsky ravisti päätä. Ilmapiiri oli avoin, innostunut, leikkisä ja sähköinen. Olen varma siitä, että työpajan vaikutus näkyy Rakkauden kaupungissa sekä muissa tulevissa töissäni.

Oli mielenkiintoista kuulla, mitä muissa maissa tapahtuu. Jonkinlainen kollektiivinen alitajunta ilmeisesti toimii: Oslossa Claire de Wangen oli tehnyt esityksen, joka tapahtui bussikierroksen aikana. (Suomessahan Todellisuuden tutkimuskeskus Helsingissä on tehnyt Helsinki by night-esityksen, jossa ajellaan bussilla halki öisen Helsingin). Rakkauden kaupungissa on sama turismin leima.

Turismi on mielenkiintoinen ilmiö.

Kööpenhaminan reissu oli sikälikin hyvä, että saatoin asettua itse turistin rooliin. Vaikka en kovin paljon ehtinyt turistina kaupunkia katsella, sillä työpaja venyi usein yöhön asti. Mutta pienistä asioista sen huomaa: Ei ymmärrä kieltä. Ruoka on eksoottista. Eksyy.

-----

Mitä turistina oleminen tarkoittaa? Mitä se tarkoittaa Rakkauden kaupungissa?

-----

Siteeraan ystävääni Muttia: "Valo on kulkuneuvo, matkustus mielentila".

Jatkan turismin parissa huomenna ylihuomenna tai jonakin näistä päivistä.

viisautta jaossa

Rakkauden kaupunki käy kuumana, kesätapahtumaa pukkaa toinen toisensa jälkeen. Down by the laituria aloitellaan, tosin taiteilija poistuu vellovien festarimassojen alta pois ja lähtee Kööpenhaminaan Moving Stage Lab-työpajaan. Takaisin näillä kulmilla elokuussa. Ja silloin, arjen koittaessa, on tarkoitus alkaa päivittää blogia useammin, purkaa tämän vuotista projektia ja suunnitella tulevaa.

Sillä aikaa voi käydä ihmettelemässä mitä Pass the knowledge recording sessions sai aikaan Olohuone-kaupunkitaidefestarin aikana:

Jaa sitä viisautta

Kyseessä on Tatu Hiltusen & kumppaneiden tekemä turkulainen räp-video.

heinäkuu on Suomen lomakuukausi

Lomailu jatkuu. Nyt olen ollut muutaman päivän Turun sykkeessä. Kaupunki tunnetaan tulevaisuudessa myös vuoden 2011 kulttuuripääkaupungin sykkeistä. Huomenna taitelija takaisin off-asentoon eli lomalle.

-----

Muutama ajatus kohtaamisesta. Tajusin, että Rakkauden kaupungissa (ja nyt puhun nimenomaan tästä taideprojektistani, en kaupungista yleensä) voi kategorisoida erilaisia kohtaamisia.

1. Taiteilija ajelehtii kaupungilla - ihminen kohtaa ihmisen

Kohtaamiset haastatteluvaiheessa ovat projektin ytimessä. Näissä hetkissä taiteilijaroolini sekoittui turistin, tutkijan, terapeutin ja kylähullun rooleihin. Aivan haastattelujen alkuvaiheessa mukana oli esityksellinen aspekti: esitin turistia, joka etsii rakkautta. Aika pian kuitenkin luovuin esityksellisyydestä, ja kohtaamisista tuli inhimillisempiä. Ihminen kohtasi ihmisen ja yhdessä vietettiin pieni hetki rakkautta ajatellen.

Nämä kohtaamiset tuntuvat minusta nyt vapailta ja virtaavilta, vaikka haastatteluja tehdessä ne olivat välillä raskaita. Pelottavinta oli mennä kohti tuntemattomia ihmisiä - ja mahdollisesti tehdä itsensä naurunalaiseksi. Pelotti myös, että jos se mitä kysyn, osuu liian syvälle, jos se on tulenarka aihe. En halunnut tieten tahtoen järkyttää ihmisiä pettymyksen tai saattaa syvemmälle suruun, jos sellainen oli tilanne haastatteluhetkellä. Ehkä haastatteluvaihe tuntui raskaalta siksi, koska minun oli oltava avoin ja herkkätuntoinen erilaisille ihmisille. Aidossa kontaktissa on paljon energiaa.

2. Arpa on heitetty eli esitys törmää todellisuuteen

Esityksissä eli turistikierroksilla kohtasivat fiktio ja todellisuus. Yksityinen ja julkinen tila. Rakkaus on hirveän henkilökohtainen asia, mutta se saattaa tapahtua avoimella paikalla. Yksityisestä tulee julkista, kun joku näkee nuoren parin suutelevan, tai ihmisen huutavan ja itkevän rakkauden perään. Tai jos itse suutelee, huutaa ja itkee kaupungilla.

Ihmiset, jotka osallistuivat turistikierroksille, saivat heti ensi metreillä ohjeen havainnoida kaupunkia avoimesti. Luulen, että osallistujat katsoivat kaupunkia eri tavalla kuin normaalisti ja lukivat kaupunkia rakkauden kautta: pienistä asioista tuli merkityksellisiä. Vastaankävelevästä nuoresta parista tuli osa esitystä. Ihmiset, jotka osuivat turistikierroksen reitille, eivät tienneet olevansa osa esitystä.

Olen nyt jälkikäteen pohtinut, että nuo sattumanvaraiset kohtaamiset, niin mielenkiintoisia kuin ne olivatkin, olivat samalla myös arvaamattomia ja pelottavia. Se, mitä olin esitykseeni rakentanut, saattoi heikentyä. Ja kävi myös päinvastoin: asiat vahvistuivat. Joka tapauksessa, läsnä oli sattuman elementti.

Rajauksena rakkaus.

Todellisuuden sattumanvaraisuutta ja kaoottisuutta käytettiin hyväksi rajaamalla tilanne esitykseksi, jolloin osallistuja antaa tilanteelle mielen. Voi olla, että rakentamani esitys jäi sivuseikaksi ja esitys itse asiassa tapahtuikin osallistujan mielessä hänen havainnoidessaan kaupunkia.


3. Taiteilijan positio. Taiteilija kohtaa itsensä.

Vaikka olin suunnittellut fokusoivani tässä projektissa nimenomaan yhteisöön, kaupunkilaisiin ja heidän muutokseen, huomasin väistämättä muuttuvani myös itse. Alunperin lähdin projektiin kyllästyneenä myyttiseen taiteilijakäsitykseen, jonka mukaan taiteilija ammentaa luomistyössään omasta mielikuvituksestaan, tunteistaan ja kokemuksistaan. Halusin toimia toisin, koska olin kyllästynyt käyttämään omaa elämääni polttoaineena. Karttaa, ja myöhemmin esitystä tehdessäni huomasin, että minun on väistämättä antauduttava muutokselle myös itse. Toteutin kahtalaista taiteilijakäsitystä: toisaalta olin hetkittäin se yksinäinen luova nero, toisaalta toimin tiiviissä vuorovaikutuksessa valitsemani yhteisön, eli kaupunkilaisten, kanssa.

-----

Tämä tällä erää ja nyt takaisin lomailun pariin. Blogia kirjoittelen seuraavan kerran todennäköisesti heinäkuun toisella viikolla.

out of town

Sen verran hyvät ilimat on että lähden pois kaupungista. Palailen blogin pariin juhannuksen jälkeen.

lisää kuvia

Mitä on välttämätöntä tehdä?

Muutamia päiviä kulunut, öitä nukuttu. Aikaa ajatella, kelata prosessia ja esityksiä.

Ja silti vasta kaiken alussa. Hirveästi olisi kirjoja ja tekstejä lueskeltavana, ja hillitön tarve peilata omaa työtä.

-----

Ensiksi vastustuksesta. Olen konkreettisesti huomannut tämän projektin myötä, että vastustaminen on iso osa luovaa työtä. Sen sijaan, että yrittäisi estää sitä, sen kanssa on opeteltava olemaan. Luova prosessi on väistämättä muutoksen prosessi, ja muutosta on pakko vastustaa, koska tuntematon pelottaa.

Ja samalla olen huomannut, että on kuvia ja ideoita, jotka nousevat mieleen jostain ja jotka on pakko toteuttaa - muuta mahdollisuutta ei ole. On kuvia, joita en kyseenalaista. On kuvia, joista tiedän, että ne ovat minulle oikeita, aitoja, tärkeitä ja välttämättömiä. Ja nämä kuvat tunnistan heti, niitä en vastusta. Omiin kuviin pitää luottaa. Vain menemällä itseeni voin luoda jotain sellaista, joka saattaa avautua ulospäin ja liikauttaa.

Performanssiopintojeni aikaisen muistikirjan ensimmäiseltä sivulta silmiin osuivat tärkeät lauseet: Mitä minun on välttämätöntä tehdä?

-----

Sitten muutama huomio esityksistä, "turistikierroksista" (pakko laittaa lainausmerkit, koska esityksen varrella kuultiin kommentteja: "Minä luulin, että tämä olisi sellainen oikea turistikierros"). Esitys limittyi, kietoutui ja sekoittui julkiseen kaupunkitilaan. Turun kaupungissa on mahdollista tehdä myyttisiä matkoja, kulkea kohti rakkautta - ja eksyä.

Konflikteja tapahtuu. Varsinkin silloin, kun tekee taidetta muualla kuin taiteelle pyhitetyissä suljetuissa sisätiloissa, toisaalla niistä mustista teatterilaatikoista tai valkoisissa galleriakuutioista, todellisuus kolisee päälle.

Julkinen tila on yhteinen ja avoin tila. Sitä ei omista kukaan ja samaan aikaan kaikki omistavat sen. Julkista tilaa ei ole tarkoitettu varsinaisesti taiteelle (tai leikille). Julkinen tila on kulkemista ja joskus olemistakin varten, ja siinä risteää yksityinen tila ja yleinen tila.

Jonkinlaista mukavan pehmeää aktivismia oli siinä kolmikymmenpäisessä joukossa, joka kulki tutkijan johdolla Rakkauden kaupungissa. Tutkija piti käsissään suurta karttaa, jossa luki "RAKKAUS". Tämä tuntui odottamattomalta kannanotolta, hiljaiselta ja lempeältä mielenosoitukselta: nämä ihmiset ovat tänä iltana Rakkauden kaupungissa. Näitä ihmisiä kiinnostaa rakkaus, ja he kävelevät juuri nyt rakkauden puolesta.

Todellisuudesta tuli iso osa esitystä. Katukäytävässä sattui juoppo nukkumaan juuri silloin kuin Rakkauden kaupungin turistit eksyivät sinne. Joku paikalle sattunut oli soittamassa paikalle poliisia, mutta Rakkauden kaupungin turistit hoitivat tilanteen eri tavoin. Toisessa kadunkulmassa nainen julisti ääneen suurta hätäänsä Suomen kohtalosta Euroopan Unionissa. Häntäkin kuunneltiin hetki, mutta pian turistit hokivat yhteen ääneen: "Rakkaus rakkaus rakkaus!" - ja tutkija jatkoi kierrostaan rekonstruoimalla rakkauden katoamisen.

Tottakai tällainen provosoi. Ja se, kun tutkija huutaa hätääntyneenä keskellä risteystä: Rakkaus!!! Nousuhumalaiset nuoret miehet huutelevat perään ja tarjoavat sitä ihteään, lihaa.

(Nuoret miehet eivät tienneet, että hetkeä aikaisemmin tutkija oli kertonut, että Rakkauden kaupungissa turistilla menee vatsa sekaisin, jos nauttii pelkästään lihaa. Rakkauden kaupungissa on kaksi pääasiallista ravinnon lähdettä. Täytyy nauttia myös henkeä.)

Minulla ei ollut valmiita selviytymissuunnitelmia yllättävien tilanteiden varalle mutta hienoa oli huomata, että kaikesta selvittiin. Useimmiten rakkaudella.

-----

Suhteesta aiempiin töihini: Esityksistä muodostui hyvä jatkumo aiemmille töilleni. Esitin tutkijaa, joka oli tehnyt laajat kenttätutkimukset Rakkauden kaupungista. Tässä tutkijassa oli jotain hyvin samaa kuin hahmossa, jota esitin esitin Marja Kangas -museossa vuonna 2002. Tuo esitys tapahtui omassa kodissani.

Maassa makaava hahmo on aiemmin mainitun kaltainen voimakas kuva, joka puhuttelee minua ja jota olen käyttänyt aiemmissa esityksissäni. Rakkauden kaupunkiin sen oli pakko tulla.

Kirjoitin taiteestani vuosi sitten Anti-festivaalin yhteydessä, että minua kiinnostaa yksityinen tila. Rakkauden kaupungissa olen jälleen vastakkain tuon asian kanssa. Rakkauden kaupunkihan on nimenomaan sitä, henkilökohtaisia kokemuksia, erilaisia intiimejä tiloja, jotka tosin saattavat tapahtua yhteisessä tilassa. Ja kyllä, yksityinen tila kiinnostaa minua edelleen.

-----

Yhtymäkohtia muihin taideteoksiin ja ryhmiin: en ole nähnyt Todellisuuden tutkimuskeskuksen esitystä Helsinki by night, joten en osaa suhteuttaa Rakkauden kaupunkia siihen, mutta selvää on, että yhtäläisyyksiä löytynee. Julius Elo puhui tuosta projektista taannoin Olohuone ry:n järjestämässä paikkasidonnaisen taiteen seminaarissa. Erittäin kiinnostavalta vaikuttava esitys.

Olohuone-festareilla näin yhden Aukile-ryhmän esityksistä, nimeltään Kaupunki esityksenä. Siinä ohikulkijat saattoivat hetkiseksi istahtaa alas ja katsoa kaupunkia ikään kuin elokuvaa tai esitystä. Lisäksi tarjottiin popcornia. Erittäin mielenkiintoinen kokemus. Herätti paljon ajatuksia siitä, mitä esitys on ja missä esityksen rajat sijaitsevat.

-----

Esitys on aina tilanne, jota on mahdoton hallita täydellisesti. Katsojat (tai tässä ehkä pikemminkin kokijat) katsovat esitystä omista lähtökohdistaan käsin, omien intentioidensa pohjalta. Rakkauden kaupungissa kehotin heitä jo heti alkumetreillä havainnoimaan kaupunkia aktiivisesti. Minusta tuntuu, että jo pelkkä ajatus "nyt ollaan Rakkauden kaupungissa" sai aikaan positiivista väreilyä... Vaikka Suomen Turku ei ehkä olisikaan kärjessä, jos Rakkauden kaupungista järjestettäisiin äänestys...

Kaupunkia katsottiin uusin silmin. Se, mitä ihminen näkee, riippuu siitä mitä hän katsoo.

-----

En ole saanut hirveästi kriittistä palautetta esityksistä, toki muutamia turisteja tippui matkan varrella pois koska "turistikierros" ei sitten ollutkaan ihan tavallinen kävelykierros. Sen tiedän, että jotkut keskustelivat esityksen jälkeen pitkään. Joku puhui Rakkauden kaupungin kartasta aarteenaan. Ja jotkut jäivät viimeiselle etapille pussailemaan...

-----

Loppuun Joseph Beuysin lauseet:
Social sculpture - how we mold and shape the world in which we live: sculpture as an evolutionary process; everyone is an artist

pari kuvaa

Tässä pari kuvaa, enemmän kuvia ja sanoja tulossa kunhan hengähdän hetkisen. Olohuone-kaupunkitaidetapahtuma päättyi eilen ja Rakkauden kaupungin ensimmäiset turistikierrokset ovat ohi.

Lisää tulossa myöhemmin.

olohuoneessa

Olohuone-kaupunkitaidetapahtuma alkoi eilen. Turun sanomat kirjoittaa Olohuoneesta:
Turku muuttui Olohuoneeksi

Olohuoneesta juttua myös Ylen Radio 1:n Kultakuume-ohjelmassa huomenna perjantaina klo 15.10 alkaen.

-----

Eilen iltapäivällä harjoittelin Rakkauden kaupungin turistikierrosta varten omassa olohuoneessani. Koekatsojia oli yksi, ja hän makasi punaisella sohvalla. Ajattelin, että juuri näin tätä esitystä pitääkin harjoitella, leppoisasti omassa kotonani.

Itse kierros tapahtui sitten eilen illalla. Minua tietenkin jännitti ja pelotti alkuun, mutta jossain vaiheessa olo helpottui. Turistikierroksesta tuli varsin myyttinen matka ja kaupungin todellisuus limittyi esitykseen hämmentävällä tavalla.

Kirjoitan esityksistä myöhemmin lisää.

-----

Olo tämän projektin suhteen on hyvä. Väsymys tuntuu kehossa, mutta mieli kirkastuu. Olen onnellinen. Lähtökohta tässä projektissa on naiivi ja kliseinen, onhan rakkaudesta tehty jo niiiiin monta esitystä ja taideteosta kautta aikojen. Helposti ajattelee, ettei asiasta voi sanoa enää yhtään mitään.

Ja samaan aikaan olen entistäkin vakuuttuneempi siitä, että rakkaus on ainoa aihe, josta voi(n) tehdä taidetta. Loppujen lopuksi kaikki esitykset, maalaukset ja muut taideteokset kertovat rakkaudesta.

Turun Sanomat kirjoittaa

Turun sanomat kirjoittaa Rakkauden kaupungista:
Grillillä, tienristeyksessä ja sillalla

Yksi kirkas ajatus

... on olemassa koskien esitystä. Reitti on suurin piirtein selvä, noin seitsemän paikkaa valittu. Tarkoitus olisi joillain esityksellisillä tavoilla aktivoida nuo seitsemän paikkaa. Kaikki muu onkin sitten hämärän peitossa.

Viikko sitten karttaa tehdessä mietin, että mitä voin kirjoittaa rakkaudesta. Esityksen suhteen kysymys on sama: miten voin esityksellistää rakkautta? Ja taas kaikki tuntuu kliseeltä... Sen sijaan että keksisin uutta, olen yrittänyt katsoa taaksepäin aiempiin esityksiini ja tekoihin niissä. Mitkä ovat minulle merkityksellisiä tekoja, hetkiä ja kuvia? Tai: missä (kuvassa, teossa) haluaisin harhailla?

-----

Yksinkertaisuuden ja kirkkauden kaipuu.

-----

Mietin Jon Fawcettin esitystä Bus stand, jonka näin muutama vuosi sitten Anti-festareilla. Siinä Fawcett seisoskeli Kuopion linja-autoasemalla, ja aina muutaman minuutin välein kello soi ja taiteilija otti muutaman askeleen ja taas seisoskeli muina miehinä. Esitys jäi mieleen. Seurasin Fawcettia noin tunnin verran, ja tuona aikana Fawcett oli edennyt linja-autoaseman läpi ulos laiturialueelle. Meistä katsojista tuli osa esitystä, samoin linja-autoaseman muista asiakkaista. Eräskin mummo seisoskeli tovin aivan Fawcettin vieressä, tietämättä olevansa samassa kuvassa, osa esitystä.

Esitys oli tavallaan hyvin ohut; ulkopuolisen oli mahdoton ymmärtää, että kyseessä on esitys. Sehän oli vain sattumanvarainen tilanne. Esitys oli samalla kuitenkin kirkas. Ja olihan se tavallaan myös staattinen ja tylsä, mutta jokin siinä vaikutti minuun.

Ajattelen, että esitys voi olla (vain) kuva, jossa keho sijoittuu ympäristöön. Keho on suhteessa tilaan.

-----

Osallistun heinäkuun lopussa Moving Stage Lab -työpajaan Kööpenhaminassa. Työpajassa keskitytään ns. devising teatteriin, ja lähtökohdassa painottuu fyysisyys (devising tarkoittaa minulle sellaisia esityksen valmistamisprosesseja, joissa lähtökohtana ei ole valmis draamateksti, vaan esitys käsikirjoitetaan eri tapoja käyttäen). Työpaja on osittain jo alkanut, koska olemme aloittaneet keskustelun verkossa. Tuon keskustelun pohjalta mietin tänään kehoa ja kehon suhdetta tilaan ja ympäristöön. Miten kaupungissa voi liikkua? Mitä keho voi tehdä kaupungissa? Voiko keho liikkua vapaasti, entä saako mieli liikuttua? Mitä tunteita saa ilmaista?

Hesarin kuukausiliitteessä oli juttu Kappelista, lasiseinäisestä huvimajasta ulkosaariston saarella. Kappelin suunnitelleet arkkitehdit olivat ajatelleet, että siellä voisi tehdä töitä. Lasiseinien läpi näkyy saariston voimakas maisema. He huomasivat kuitenkin, että ei siellä voi oikein muuta tehdä kuin katsella merta ja välillä nukkua. Maisema ottaa vallan ja pakottaa "vain" olemaan.

Maisema vaikuttaa mieleen, ja sitä kautta väistämättä kehoon. Mitä olemiselle tapahtuu kaupungissa? Miten keho voi kaupungissa?

-----

Olen miettinyt tänään myös kävelemistä. Mitä varten kaupunki on rakennettu? Turkulainen ehkä kysyisi: Ei kai rakkautta varten?

Minusta tuntuu, että kaupunki on tehty rahaa varten. Työntekoa, tuottavuutta, kuluttamista ja suoria reittejä! Se, että harhailen kaupungilla, ei tunnu työltä. Muutama hassu kalori varmaan palaa, mutta pitää juosta, jotta liikkuminen tuntuisi työltä. Pitää olla määränpää, jota kohti mennä, ja tuo maaliin saapuminen tuntuu palkinnolta.

Kävely vailla päämäärää tuntuu vallankumoukselta. Harhaileminen tuntuu vastuuttomalta ja vapauttavalta, hyödyttömältä ja samaan aikaan hirveän hyödylliseltä. Kävelystä saatava hyöty vain sattuu olemaan sellaista, mitä ei voi rahassa mitata.

Mitä jos kävelisi kohti rakkautta?

-----

Kävellen on tehty esityksiä. Kuuluisin lienee Marina Abramovicin ja Ulayn Kiinan muurin kävely. Kumpikin aloitti matkan omasta päästä, ja 2500 kilometrin jälkeen he kohtasivat toisensa. Siinäpä oli draamaa kerrakseen.

-----

Kävelin illalla jokirannassa. Ohi kulki mies, joka sanoin puhelimeen: "Mä pidän susta huolta."

reitin suunnittelua

Esitystä (tai jonkinlaista esityksellisyyttä) kohti mennään. Olen muutamana viime päivänä hahmotellut esityksen reittiä ja sen mahdollista sisältöä ja muotoa. Reitti alkaa muotoutua, mutta kaikki on vielä kuitenkin mukavasti auki ja liikkeessä.

Ja kesä on virallisesti alkanut. Sen huomaa siitä, että kadulla juopunut mies haluaa laulaa minulle rakkauslaulun. Jukeboksi on ehtymätön: biisi vaihtuu kun reagoin.

Miehet huutelevat ohikulkeville tytöille: "Sulla on kiva huivi!" Tai jotain vielä suorempaa: "Anna mä pussaan sua!" Ehkä onkin totta, että rakkautta on helpompi löytää keväällä tai kesällä.

Mitä jos tammikuussa tapahtuisi sama: "Sulla on kiva pipo!" Tai: "Sulla on kiva toppatakki!"

Tai mitä jos naiset alkaisivat huutelemaan pojille?

turisti varoo varkaita

Vieraskirjassa oli kommentoitu, että rakkauden edellytys tuntuu olevan jonkinlainen turistin asenne. Jäin miettimään sitä, koska tässähän sitä on oltu eräänlaisena turistina. Rakkaus on sen verran ihmeellinen asia, että sen kohdatessaan saattaa tuntea olevansa jonkin ikuisen ja mystisen äärellä. Vähän niin kuin jos olisi pyramidin juurella.

Turisti on ulkopuolinen vierailija. Turisti ihmettelee ja varoo varkaita. Ulkopuolisena on helpompi olla myös rakkauden äärellä, ainakin silloin kun rakkaus on uutta ja epävarmaa. "Mä oon vaan käymässä täällä, en aio jäädä, itse asiassa olin juuri lähdössä." "Älä rakastu minuun sillä en voi luvata mitään."

Jos ei odota mitään, ei pety.

-----

Rakkauteen liittyy sen katoaminen tai puute. Rakkauteen liittyy pelko siitä, että rakkaus loppuu, katoaa, kuolee.

Ainoa asia, josta voi olla varma, on kaiken epävarmuus. Mikään ei ole pysyvää. Muutokset ovat väistämättömiä. Ja silti pitäisi uskoa, että elämä on turvallista.

Onnellisuus vaatii uskallusta.

-----

Voisiko turisti jäädä paikoilleen? Löytääkö turisti jostain kodin?

-----

Tänään surffailin muutamalla mukavalla fluxus-sivustolla. Learning to love you more on jenkkiläisten taiteilijoiden projekti. Sivuillla on tehtäviä (esim. ota kuva vanhemmistasi suutelemassa!), sekä ihmisten dokumentaatioita suorittamistaan tehtävistä.
http://www.learningtoloveyoumore.com/

Toinen kiinnostava juttu (ja all time favorite) on fluxus workbook, jonka voi löytää täältä (pdf): http://www.performance-research.net/documents/fluxus_workbook_screen.pdf
Workbook sisältää ns. event scoreja, tapahtuma/tilannekäsikirjoituksia, ja fluxuksen ideahan on, että kuka tahansa voi toteuttaa noita tilanteita ja tehdä niistä täysin oman tulkintansa.

cops in the head

Viime päivinä on blogiin kirjoittaminen ollut sivussa, koska Rakkauden kaupungin karttaa on väännetty pikkutunneille asti. Tänään aamulla olin sitten heti herättyäni Radio Majakan suorassa haastattelussa. Suhteellisen pöhkö olo, toivottavasti sain sanottua jotain järkevää, vaikka ehtinyt olemaan hereillä vasta kymmenisen minuuttia. Kartta lähti tänään painoon, tulossa on tuhti lukupaketti vaikka monta paikkaa jäikin käsittelemättä. Otin mukaan suosituimmat rakkauden paikat sekä muutaman eksoottisemman yksityiskohdan.

Aikaa ensimmäiseen turistikierrokseen on tasan viikko ja moni asia sen suhteen on vielä auki. Tulevat päivät ovatkin tiivistä menoa. Käyn päänsisäistä taistelua siitä, millainen turistikierroksen pitäisi olla. Mielessä hilluu monta kiivasta poliisia, jotka huutavat millainen esityksen PITÄISI olla: Nerokas! Viihdyttävä! Hauska! Koskettava! Selkeä! Kirkas! Moniulotteinen! Kaikenkattava! Sellainen, jota ei ole koskaan aikaisemmin nähty!

Kumma kyllä, nämä poliisit eivät auta minua yhtään...

Yöllä luin Claes Anderssonin loistavaa kirjaa Luova mieli. Sitä on tullut aiemminkin luettua taiteellisten työprosessien aikana. Nyt mieleen jäi lause "Taiteeseen liittyy aina odotus vastapuolen palautteesta ja hyväksytyksi tulemisesta." Saman asian kanssa olen ollut kohdakkain Rakkauden kaupungissa koko ajan, kun olen lähestynyt tuntemattomia ihmisiä. Siinä on läsnä pelko: mitä jos tuo ei halua jutella kanssani? Rakkaudessa on kyse samasta ambivalenssista: rakkautta haluaa ja pelkää yhtä aikaa. Sanon pelkää, koska rakkaudessa tapahtuu vuorovaikutusta, ja vuorovaikutus voi muuttaa ihmistä, ja muutos, tuntematon, se pelottaa.

Pitääkö poliisit pistää järjestykseen? Pitääkö mennä kohti tuntematonta?

V-lehti kirjoittaa

V-lehti kirjoittaa Rakkauden kaupungista:
http://www.vee.fi/lehti/kulttuuri/rakkauden_laiskia_kaupungissa/

Ihastuin hodariin

Pitää tietää missä on ja mihin haluaa mennä!

Rakkauden kaupungissa kulkija joutuu suunnistamaan. Oikea suunta on tärkeä.

Pakko lainata tämän päivän Helsingin Sanomien urheilupalstaa ja Antero Putkirannan suunnistuksen perusviisauksia:

1. Jollei tiedä, missä on, on aivan sama, minne menee.
2. Muita voi olla hyvä seurata, jos vauhti on sopiva ja suunta oikea.
3. Suunta on tärkeämpi kuin kova vauhti.
4. Samaan päämäärään pääsee useita eri reittejä ja usealla eri menetelmällä.

Mitä voin sanoa rakkaudesta?

Tänään tapahtui jotain.

-----

Seuraa tilitystä:

Rakkauden kaupungin tekeminen on ollut minulle henkisesti raskas keikka. Alun perin aloitin tämän projektin siksi, että olin kyllästynyt käyttämään omaa elämääni taiteen materiaalina. Olin kyllästynyt romanttiseen taiteilijamyyttiin, jossa taiteilija kärsii ja sitten tekee henkilökohtaisista kokemuksistaan taidetta. Toisaalta olin kyllästynyt myös älyyn, käsitteisiin, politiikkaan ja taiteen analysoimiseen. Halusin tehdä jotain, joka olisi ajatuksena yksinkertainen, kirkas ja syvä.

Aiheeksi valikoitui rakkaus, toisaalta sattumalta (ja oman elämäntilanteen johdosta!), toisaalta aiheen valinta oli hyvin tietoinen, sillä halusin käsitellä jotain, joka on positiivinen ja voimallinen asia. Halusin avautua ulospäin ja tehdä hyvää, toimia katalysaattorina, joka muuttaa yhteisöä mutta ei muutu itse. Halusin astua sivuun ja toimia välikätenä: Halusin jakaa yhteisön viisautta eteenpäin.

Halusin olla onnellinen.

Halusin olla onnellinen kaupungissa ja ottaa kaupunkitilan haltuun. Toisaalta halusin pysyä Rakkauden kaupungissa ulkopuolisena, turistina, sellaisena, jonka on helppo lähteä pois.

Suuntasin katseeni itsestä ulospäin ja lähdin etsimään materiaalia kaupunkilaisilta.

-----

Tuntemattomat ihmiset ovat puhuneet minulle rakkaudesta.

-----

Minä olen vastustanut Rakkauden kaupunkia. Tämä vastustus on tietysti normaali ilmiö kaikille (luovan) työn tekijöille. Teen Rakkauden kaupunkia pääsääntöisesti yksin eli olen yksin vastustukseni kanssa. (Minulla on teatteritausta eli olen tottunut tekemään töitä ryhmässä, ja siellä vastustus liikkuu ihmisestä toiseen ja vaihtelee päivittäin.) Rakkauden kaupungissa olen joutunut taistelemaan vastustukseni kanssa joka päivä. Ihmisten kohtaaminen tuntuu pelottavalta: mitäköhän ne aattelee musta, jos ne pitää mua ihan tyhmänä... Kirjoittaminen on vaikeaa, koska rakkaus on loppuun tyhjennetty aihe; miten minä muka voisin ikinä kirjottaa siitä jotain kuulostamatta naiivilta ja lattealta ja banaalilta ja kliseiseltä... mitä minä ylipäätään voin sanoa rakkaudesta?

-----

Ja yhä edelleen:
Tuntemattomat ihmiset ovat puhuneet minulle rakkaudesta, ja sanat tuntuvat tärkeiltä.

Kuten hiljaisuus.

Rakkauden äärellä olemme lopulta kaikki sanattomia.

-----

Nyt katse on käääntynyt takaisin minuun, huomaamatta. En voi ajatella olevani ulkopuolinen; minähän asun Rakkauden kaupungissa! Minä rakastan! Minä ymmärrän rakkauden omalla tavallani! Ja tämä oma kokemukseni saa näkyä. Henkilökohtainen on arvokasta.

Tämän ymmärtäminen muuttaa minua.

-----

Mitä voin sanoa rakkaudesta?

-----


Kaikki on jo tässä, ja minä näen sen.

Rakkauden kokemuksia?

Ja muuten: vaikka olenkin tältä erää lopettanut haastattelujen tekemisen niin kerään yhä materiaalia! Vieraskirjaan voi kirjoittaa rakkauden kokemuksista ja tapahtumapaikoista Turussa, tai jos ei halua kokemuksiaan julkisesti esille niin siinä tapauksessa voi kirjoittaa osoitteeseen rakkaudenkaupunki(a)hotmail.com.

Tällä viikolla valmistelen Rakkauden kaupungin karttaa, joka julkaistaan parin viikon kuluttua. Silloin on myös mahdollisuus päästä mukaan opastetuille turistikierroksille Rakkauden kaupunkiin! Nämä Rakkauden kaupungin turistikierrokset ovat osa Olohuone-kaupunkitaidefestaria. Jos et vielä tiedä mistä Olkkarissa on kyse niin käy tsekkaamassa http://www.olohuone.org.

Viime vuonna Hyvinkäällä

Viime vuonna Hyvinkäällä (also known as Rakkauden kaupunki...) koin muuttavani kaupunkilaisten kokemusta kaupunkitilasta. Kysymykseeni "Mistä löytyy rakkautta?" vastattiin usein ensin "Ei täältä mitään rakkautta löydy", mutta hetken jutustelun jälkeen hyvinkääläiset alkoivat katsoa kaupunkiaan uusin silmin. Hyvinkää on tietysti erilainen kaupunki kuin Turku eikä siellä ole jotain yhtä tiettyä paikkaa, jonka kaikki kaupunkilaiset voisivat nimetä rakkauden paikaksi. Kaupungin keskellä ei virtaa joki, vettä saa hakemalla hakea. Junia sentään kulkee sen minkä ehtii.

Turussa yleisin vastaus on ollut jokiranta. Kaupunkilaiset osaavat markkinoida Turkua, jokirantahan on mahtava (ja varsinkin nyt kun se on kunnostettu, ei se aina kuulkaas ole tällainen koko kansan olohuone ollut). Turku on ilman muuta Suomen Pariisi. Onko niin, että henkilökohtaiset muistot häviävät helpommin, kun on kyse suuresta kaupungista? Onko tilaa vaikeampi ottaa itselleen, vaikka (vain) henkisesti? Tai sitten kyse on taiteilijasta, siis minusta ja minun suhteestani kotikaupunkiini. Kuten jo aikaisemmin totesin, minun on ollut vaikeampi tehdä tätä projektia Turussa, koska asun täällä. Turistin rooliin asettautuminen on vaikeampaa, sillä näihin katuihin, taloihin ja tunnelmiin on syntynyt henkilökohtainen suhde.

Hyvinkäällä projektin fokuksena oli kaupunkikokemuksen muuttuminen, Turussa fokukseen on tullut jotain muuta. Tämä banaali, naiivi, kliseinen asia nimeltä rakkaus. Haastatteluhetkissä on ollut kyse laajemmasta asiasta kuin vain oman kaupungin näkemisestä uusin silmin. Kyse on ollut havahtumisesta, tajuamisesta: Kyllä! Elämässä on rakkautta! Tai sitten kyse on ollut sen kohtaamisesta, että ainoa rakkaus tässä kaupungissa on tapahtunut Runosmäessä - "onko tosiaan niin, että aitoa rakkautta en ole täällä Turussa muualla kokenut kuin Runosmäessä..."

Onneksi sentään siellä.

<3

Se on nykyistä, entistä, mennyttä tai kuvitteellista.

Se tapahtuu siellä missä sitä vähiten vastustetaan. Se on suuri eikä siitä paljon mitään tajua.

Se löytyy sieltä, mistä sitä ei ikinä osaisi odottaa löytävänsä: yläasteen käytävältä, torin kulmalta, katolta, Yo-kylän kerhotalosta, autosta, kahvilasta ja baarin vessastakin. Ja hyvin usein se löytyy kotoa. Joskus se saattaa löytyä myös itsestä, ja tämä saattaa hämmentää.

Ja sillä saattaa olla viikset, tai sitten se on ihan pieni eikä osaa itse vaihtaa vaatteita. Se tuntuu mahassa ja joka puolella. Sen tunnistaa, vaikka sitä ei osaa perustella, ja siitä on se hyöty, että se auttaa unohtamaan kaiken kamalan.

-----

Kartan vääntö on alkanut. Teen siis tekstejä ja kuvia karttaan, lopusta pitää huolen Marko Rumbin, joka suunnittelee kartan visuaalisen ilmeen. Aikamoinen säätö on päällä, aikaa on vähän ja tunnelma tiivistyy.

Hyppy tuntemattomaan

"Love is everywhere."

-----

Tämä viikko on mennyt hiljaisemmissa merkeissä tämän blogin suhteen. Ensi viikolla alkaa olla jo kiire kartan kanssa, joten olen kierrellyt ottamassa kuvia. Hautausmaalla, maauimalassa, eri puolilla kaupunkia.


-----

Haastattelujakin pitäisi vielä ehtiä tekemään. Ja suunnitella ja kirjoittaa kartan tekstit. Työtä on paljon, ja Olohuone-festarikin lähestyy.

Alkuperäinen ajatus oli, että suunnittelisin joka päivä myös yhden idean esitystä eli turistikierrosta varten, mutta hiljaista on ollu sillä saralla... ei tahdo aika riittää. Jos (ja kun) jatkan tätä projektia, niin tiedän ainakin sen, että aikaa pitää varata runsaasti. Projektia voisi työstää pitemmän ajan aina silloin tällöin, tämä reilun kuukauden putki on rankka eikä ajatukset ehdi kypsymään. Olen myös miettinyt, että voisin jatkossa tehdä tätä pienen työryhmän kanssa. Yksin työskentely on raskasta, kaipaan sitä, että voisin keskustella ja purkaa kokemuksiani. Vaikka kyllähän Rakkauden kaupungista tulee puhuttua ystävien kanssa.

Jatkosuunnitelmia on, mutta katsotaan ensin tämä rupeama loppuun.

-----

Taiteilijan tehtävä on herättää keskustelua. Liikuttaa ajatuksellisella tai tunteen tasolla. Tässä projektissa olen antautunut keskusteluun epätavallisella tavalla. En ole tehnyt sitä esityksen tai teoksen, taiteen välineen keinoin, vaan omalla persoonallani. Se on minulle uutta. Tavallisestihan taiteilijalla on esitys, teos tai rooli oman persoonan ja yleisön välissä. Ehkä juuri siksi tämä onkin ollut yllättävän raskasta. (Vaikka toisaalta, olen ollut "taiteilijan" roolissa. En usko, että kukaan esitystaiteilija voi esiintyä "omana itsenään", vaan ihminen ottaa erilaisia rooleja, niin arki- kuin esitystilanteissakin... Ehkä rakkauden kaupungissa oma roolini on ollut kuitenkin erityisen lähellä arkista rooliani.) Ei ole helppoa katsoa tuntematonta silmiin ja sanoa hei. Mahanpohjassa tuntuu jännitys samalla tavalla kuin hyppäisi tuntemattomaan. Vaikka melkein aina olen saanut ihmiset innostumaan ja puhumaan kanssani. Se on tehnyt hommasta antoisaa ja hauskaa. On mukava ajatella, että minun ei tarvitse itse keksiä kaikkea. Minun ei tarvitse ylläpitää myyttistä ja romanttista taiteilijakäsitystä, jossa taiteilija kärsii ja tekee loistavaa taidetta oman yksityiselämänsä haavoista. Sen sijaan voin viettää pieniä, arvokkaita hetkiä kaupunkilaisten kanssa.

-----



Ihminen on katseen päässä.
Hypyn seuraukset ovat arvaamattomat.

-----

Vaikka Rakkauden kaupungissa ei periaatteessa olekkaan kysymys taiteilijan henkilökohtaisesta elämästä ja kokemuksista, en silti voi tehdä tätä menemättä itseeni. Kysymykset laittavat itsessäni liikkeelle suuria asioita. Kysymys "Miten rakkautta voi saada?" tai "Mitä rakkaus on?" palautuvat lopulta omaan itseen. Miten voisin olla onnellinen? Onnellisuus on omasta asenteesta kiinni. Miten minä suhtaudun kotikaupunkiini ja ihmisiin? Uskallanko olla onnellinen? Se, että olen toukokuun aikana ottanut paljon kontaktia ulospäin, todistaa minulle sen, että yksinäisyyden voi murtaa. Raskasta se on, ja hylkäämisen riski on aina olemassa, mutta silti yrittäminen on arvokasta.

Turku, kaupunki, joka kuusi vuotta sitten tuntui tylyltä ja kylmältä, eikä ruokakaupan kassakaan tervehtinyt, on muuttunut Rakkauden kaupungiksi. Hyppääminen kannattaa.

Rakkaus tulee randomilla

Se tulee randomilla. Vanhojen tansseissa, jokirannassa illalla ennen kello kahtatoista. Se tulee, kun katsoo silmiin ja hymyilee tai ottaa aurinkoa.

Ensimmäisenä sanotaan: Mun täytyy ostaa sulle uudet housut.

Puolalanmäki täyttyy discovaloista ja päädytään istumaan sylikkäin.
Sitten kiivetään katolle eikä maailmassa ole ketään muuta.

Ja sitten se katoaa bussissa Maariankadulla, puhelimen välityksellä.

Raaka ero.

Se on kahden ihmisen välinen asia
lisääntymisvietti
omituista

se on ilmiö
instituutio, olemassa ilman että kukaan pitää sitä yllä,
median luoma harha,
se on kunnioitusta kiintymystä läheisyyttä ymmärrystä
ja laulujen yleisin aihe

sittenkin kantava voima

Rakkaus etenee Turun kaupungissa

Rakkaus on sitä, että on valmis jäämään tähän vaikka just nyt ei tunnu hyvältä.

Onko rakkaus siis sitä, että on valmis jäämään Turkuun vaikka se ei tuntuisikaan hyvältä?

-----

Rakkaus etenee Turun kaupungissa:

1. Kupittaan jalkapallokentällä käveleminen ja puhuminen antaa toivoa.

2. Ruissalon lintutorniin voi viedä kenet tahansa. Ja tammimetsään. Voi olla, että ihastuminen tapahtuu.

3. Ihastus soittaa. Seuraa juoksua: soitto saa juoksemaan Koulukadulta Betaniankadulle keskellä yötä. Aikaa matkaan menee noin vartti.

4. Ihastuksen kanssa kuljetaan Itäharjun teollisuusalueella, ja se on onnellista aikaa.

5. Ihastus muuttuu rakkaudeksi, ja sen ymmärtää rautatiesillalla, jossa katsotaan yhdessä kuunpimennystä.

6. Rakastetun kanssa lähdetään kuumailmapallolennolle. Lähtö tapahtuu Mäntymäessä sijaitsevalta nurmikentältä.

7. ÅST:n ja H&M:n risteyksessä rakkaus päättyy sanoihin: "Sä et anna mulle mitään mahdollisuutta."

-----

Rakkautta saa jos käy terapiassa tai tanssii tai hengittää eikä teeskentele.

Stig ombord

Jos Turusta ei löydy rakkautta, niin aina voi lähteä laivalle.

-----

Lähtemisen paikat. Satama, rautatieasema, lentokenttä. Bussipysäkki.
Rakas ihminen lähtee, vielä äsken oli tässä, iholla, ihan kiinni, ihana.
Oli tässä tunnin, päivän, vuosia, elämän mittaisen syvyyden.

Eron paikat. Risteys, ulko-ovi. Sairaala, hautausmaa.
Ja kadunkulmat, puistot, portaat. Oma koti.

-----

Olen tehnyt Rakkauden kaupunkia kohta kaksi viikkoa.

Jotain on tapahtunut. Minussa ja luultavasti myös tapaamissani ihmisissä.

Tuntemattomien ihmisten luokse meneminen ei ole ollut helppoa. Taiteilija asettuu alttiiksi. Taiteilijakin on haavoittuvainen ja peloissaan liikkuessaan Rakkauden kaupungissa. Silti tämä on ollut antoisaa, mukavaa ja hauskaa. Minusta tuntuu, että olen tehnyt jotain merkityksellistä, vaikka oma panokseni onkin vaatimaton: enhän ole tehnyt muuta kuin kysynyt kysymyksiä ja jutellut ihmisten kanssa!

Olen viettänyt ilon täyteisiä hetkiä tuntemattomien kanssa. Olemme nauraneet. Olemme yhdessä oleilleet hetkisen rakkauden äärellä. Se tuntuu mukavalta ajatukselta.

Olen havainnut, että rakkaus on hirvittävän iso asia. Sitä ei voi ymmärtää. Rakkaus saa ymmälle! Kun kysyn ihmisiltä mitä rakkaus on, ollaan hiljaa. Jotain tihentyy hetkessä.

-----

Kerään materiaalia vielä ainakin ensi viikon ajan. Sitten suunnitellaan Rakkauden kaupungin kartta, ja samalla alan hahmottelemaan projektin esityksellistä osuutta eli turistikierroksia Olohuone-kaupunkitaidetapahtumaan. Vielä täytyy materiaalia kuitenkin kerätä, koska etsiskelen erityisesti sellaisia paikkoja, joihin liittyy henkilökohtaisia ja selkeitä muistoja. Ei välttämättä mitään suurta dramatiikkaa tai mahtavia näköaloja, vaan pieniä, omakohtaisia, arkisiakin hetkiä, joihin liittyy joku tietty paikka.

Projektin jatkosta en vielä tiedä, mutta jotenkin tuntuu, että tätä olisi mukava jatkaa. Huomaan jo nyt, että tämä aika, runsas kuukausi, menee nopeasti ja tässä ehtii vain raapaista pintaa. Vaikka onhan tämä toki enemmän kuin viime kesänä Hyvinkäällä, jossa toteutin ensimmäisen Rakkauden kaupungin kokeiluni kahdessa viikossa.

-----

Rakkaus? Sitä on ilmassa. Se saattaa joskus olla niin tiheää, että siitä voisi leikata paksuja siivuja ja panna pahan päivän varalle pakkaseen.

-----

Jotenkin näin (muistaakseni) sanoi Petter Sairanen kirjassaan Sähköllä valaistu talo:

"Nyt se lähtee.
Eikä sitä huomaa ennen kuin se lähtee, on poissa,
että ihminen seisoo tässä yksin, kaltaistensa joukossa kuin puut.
Oma alue, jossa huojuu muiden mukana."

Ensisuudelman paikka

Rakkaus löytyy helpommin jos:
- on kevät tai kesä
- on vähissä vaatteissa
- satsaa siihen, että lähtee ulos: pukeutuu ja meikkaa huolella
- toivoo koko päivän, että näkisipä sen tietyn ihmisen, joka on samassa koulussa
- selittää itselleen ääneen, millaisen rakastetun haluaa, miksi se se on tärkeää
- tekee listan, jossa kuvailee sellaista ihmistä, jonka haluaa elämäänsä
- tekee em. listan ja heittää sen mereen tai polttaa sen
- antaa itselleen tilaa
- on oma itsensä ja silloin saattaa olla rumissa vaatteissakin ja silti rakkaus tulee...

Rakkaus on:
- yhtä kuin avioliitto
- sitä, että välittää jostain niin paljon, että jos se tippuisi Aurajokeen niin voisi hypätä pelastamaan
- iso skaala ihan mitä tahansa tunteita
- perimmäinen voima, joka on kaiken takana

Löydetty: rakkauden paikka

Rakkauden paikalta avautuu huikea näkymä: sieltä näkyy koko kaupunki, yöllä.
Tai ainakin merkittävä osa kaupungista.
Tosin aina rakkauden paikassa ei ole edes ikkunaa, koska rakkaus tapahtuu sisällä, kotona, yksityisasunnossa, Ylioppilaskylässä, Puutarhakadulla ja Tiilentekijänkadulla.
Itse asiassa näköalalla ei ole edes väliä, kun vieressä on toinen ihminen,
jonka silmistä näkyy maailma.

Rakkauden paikassa on keinu, jossa voi keinua ja puhua sydämensä tyhjäksi. Keinussa voi olla oma itsensä. Rakkauden paikassa pitää olla lisäksi vettä, 80-luvun kesäterasseja, konsertteja, taikuutta, terveyspalveluita, sähköä (levysoittimeen), netti, piknikki, energiaa, luonto, psykologian oppikirja, syksyn lehti, tähtiä ja kuita, Tall Ships Race, jäätelökioski (aito vohveli!) ja soittoleiri. Myös iso nojatuoli on plussaa. Ja tietenkin auringonlasku, tai auringonnousu, tai aamuyön hetki tai uuden vuoden aatto.

Tällainen rakkauden paikka on sellainen, että siellä tuntee olevansa etuoikeutettu, hengittävä ja elossa. Voi tuntea myös pakahtumista, unettomuutta ja siitä aiheutuvaa yllättävää energisyyttä, keveyttä ja laulua oudoilla kielillä.

Jos haluaa löytää tämän paikan, ei tarvitse suorittaa mitään toimenpiteitä,
sillä rakkaus yllättää: se saattaa tulla jopa peräruiskeen muodossa.
Näin voi tapahtua, jos on hoitoalalla.
Rakkaus tulee, jos on sopivalla aaltopituudella sopivalla hetkellä.
Rakkaus ei välttämättä tule Turussa, se saattaa tapahtua myös junassa matkalla Turkuun.
Ei kannata nirsoilla, sillä rakkaudella saattaa olla väärät kengät jalassaan.

Annostus: yksi hetki riittää.

laituri, joka katosi unessa

Kerran rakkaus tapahtui venelaiturilla.
Se oli sunnuntai ja sunnuntaina pidetään kädestä kiinni,
ollaan hiljaa ja katsotaan silmiin.
Koska rakkaus ei voinut tapahtua kovin usein,
laiturilla tehtiin sopimus, että tavataan unessa,
tavataan samassa paikassa joka yö.

Kerran rakkaus tuli unen muodossa,
unessa oli usvaa ja sumua eikä laituria löytynyt.

Muistikuvia

Näillä portailla on itketty eron jälkeen.
Yksin.

-----

Mutta silloin kun rakastettu juoksee tapaamispaikalle, kaikki tapahtuu kuin hidastetussa filmissä ja kuva syöpyy ikuisesti mieleen.

-----

Se lainaa grillijonossa 10 senttiä,
ei sitä vielä silloin edes tunne,
sitä ihmettelee ja
kuulee sydämensä liikkeen.

-----

Halistenkoski:
vesi velloo.
Kaksi ihmistä.
Ihmiset velloo.
Yhteistä kieltä ei ole, ei tietoa nimestä,
ja koominen pituuserokin on,
niin kuin on eri kansallisuus ja eri kieli,
mutta silti kummallakin vimmainen tarve puhua.
Joku vetää nämä kaksi ihmistä yhteen,
puhuvat kumpikin omasta suhteestaan, puhuvat erosta, puhuvat itsestään ja sitten:
pitkiä hiljaisuuksia.

Haluavat kaatua toisiinsa, tai edes pitää kädestä mutta mitään ei tapahdu.

Rakkaus on sitä ihteänsä

Samppalinnan mäellä on suojaisa kutupaikka. 60-70-luvulla Peltolan nuorten lemmenpesänä toimi siirtolapuutarhan vanha talo, jonne mentiin yöllä salaa ikkunasta. Joen rannalla on penkki, jossa on oltu ensi treffeillä. Veistämön aukion viereisessä pienessä puistossa on pussailtu. Katariinanlaakson luonnonsuojelualueen pyöreän kiven luona on menty naimisiin.

Avoimuudella ja onnella saa sitä ihteänsä, rakkautta. Rakkaus vaatii paljon mutta sitä ei voi etsiä. Rakkaus on sietämisen korkein aste ja se tulee ja menee oikealla tai väärällä hetkellä.

Ihmiset heittäytyvät hengittämään toisiaan. Huumaava vaikutus kestää kahdesta viikosta kolmeenkymmeneen vuoteen. Sitten he eroavat, rakkaus heittää ihmiset yksin, he itkevät, eivät ymmärrä. Ja sitten he soittavat vuosikymmenien jälkeen toisilleen ja sanovat: "Hei. Minä täällä."

Osallistu Rakkauden kaupunkiin

Kerään rakkauden kokemuksia myös sähköpostilla. Jos haluat osallistua Rakkauden kaupunkiin, voit tehdä sen vastaamalla sähköpostilla seuraaviin kysymyksiin:

1. Mistä löytää rakkautta Turussa? Siis vaikkapa missä olet itse kokenut rakkautta, mihin paikkoihin liittyy muistoja rakkaudesta, ihastumisesta, rakastumisesta, jäähyväisistä, erosta, jne?
2. Miten rakkautta voi löytää?
3. Mitä rakkaus on?

Voit vastata kaikkiin tai valitsemiisi kysymyksiin. Ja rakkauden voit käsittää niin laajasti tai suppeasti kuin itse haluat...

Lähetä vastauksesi osoitteeseen: rakkaudenkaupunki@hotmail.com.

niinku ihan mukava tunne

Rakkaus on kuulemma tota noin niinku ihan mukava tunne. Sitä löytyy laivaterminaalista, taidemuseosta ja yliopistosta. Joskus, mutta harvoin, rakkautta on tavattu jopa työnvälitystoimistosta.

Instant-rakkautta löytyy turkulaisesta baarista. Tosin huhun mukaan joku tyttö on löytänyt tulevan aviomiehensäkin samasta baarista...

Miten rakkautta sitten löytää? Sitä ei kannata etsiä tai odottaa. Ei ole olemassa mitään takuita, että rakkaus tulee luokse. Rakkauden etsiminen pitää lopettaa. Mutta jos kuitenkin etsii rakkautta, niin kannattaa lähteä lomalle. Lomalta löytää tulevan aviopuolison. Rakkaus yllättää.

Tyhjässä huoneessa ei voi olla rakkautta mutta Turussa on ja on ollut paljon rakkautta yksityisasunnoissa.

-----

Tänään on ollut hyvä päivä. Alun vastustus alkaa häipyä ja työskentely maistuu mielekkäälle. Kohtaamiset kaupunkilaisten kanssa syvenevät ja projekti tuntuu merkitykselliselle.

Vuorovaikutus, vastustus, muutos

Alkuperäisen idean mukaan taiteilija ei ole Rakkauden kaupungissa se, joka muuttuu. Taiteilijan tehtävänä on toimia katalysaattorina, joka aiheuttaa yhteisössä muutoksen.

Tänään tajusin, että en voi tehdä tätä muuttumatta itse. En voi tehdä tätä jättäytymällä ulkopuoliseksi ja sivuuttamalla omat Turussa tapahtuneet rakkauden kokemukseni. En voi puhua ihmisten kanssa ilman, että en samalla kertoisi jotain itsestäni. En voi olla pelkästään ulkopuolinen tarkkailija. En ole olemassa ilman ilman yhteisöä, ilman muita ihmisiä. Jos haluan saada heiltä jotain, minun on myös antauduttava dialogiin. Ja vuorovaikutus saattaa muuttaa minua.

Muutos aiheuttaa vastustusta. Eilen minua lähinnä jännitti työn aloittaminen. Tänään havaittavissa oli selkeää vastustusta. Projektini tämä vaihe muistuttaa jollain tavalla puhelinmyyntiä, koska olen asettanut itseni tilanteeseen, jossa minun täytyy ottaa kontaktia tuntemattomiin ihmisiin. En tiedä mistä tämä puhelinmyyjäassosiaatio tuli mieleen, leppoisampaa touhua tämä toki on, saa olla ulkona auringossa, ei tarvitse myydä mitään ja aihekin on sellainen, josta jokaisella on jotain sanottavaa. Mutta silti, kontaktin ottaminen tuntemattomaan ihmiseen ei ole mitään kevyttä hommaa. On vaikea arvioida vain ulkonäön perusteella, millainen ihminen on kyseessä ja millaisessa mielentilassa hän on. Tuntemattoman ihmisen lähestyminen pelottaa ja olen varma, että se on molemminpuolinen tunne.

Tuntemattoman kohtaaminen liittyy myös rakkauteen. Rakkauden kaipuu syntyy erillisyyden ja yksinäisyyden kokemuksista, ja kaipuun murtaminen edellyttää sitä, että ihminen uskaltaa suuntautua kohti toista ihmistä. Tuo toinen ihminen on tuntematon. Että sikäli taidan olla aika lailla rojektini ytimessä...

-----

Yhden selkeän eron olen huomannut hyvinkääläisten ja turkulaisten välillä. Turkulaisilla on ainakin joku mielipide asiaan. Hyvinkäällä melkein kaikki aloittivat, että "ei täältä voi löytää rakkautta, ei täällä ole mitään romanttisia paikkoja". Turkulaiset puolestaan osaavat heti sanoa ainakin yhden paikan: melkein kaikki tapaamani ihmiset ovat puhuneet jokirannasta. Vaikka minulla ei kai saisi olla ennakko-odotuksia tai arvotuksia, niin silti olen hieman huolissani siitä, että jokiranta nousee heti vahvana esiin. Olen saanut hyvin vähän materiaalia sellaisista paikoista, joihin liittyisi joku henkilökohtainen kokemus tai muisto ja jotka olisivat selkeitä, tiettyjä paikkoja, tyyliin vaikkapa Teatterisilta tai Tuomiokirkon portaat.

Mistä löytää rakkautta?

Ensimmäinen päivä Rakkauden kaupungissa...

Olen siis aloittanut etsimään rakkauden paikkoja Turun kaupungista. Aloitin varsinaisen työskentelyn tänään: kuljin jokirannassa kartta kädessä ja kyselin ihmisiltä mistä löytää rakkautta Turussa.

Konkreettisen työskentelyn aloittaminen jännitti, pelotti ja hirvitti. Kävelin aamupäivällä jokirannassa, ja jo pelkkä ajatus siitä, että aloitan iltapäivällä, tuntui kehossa. Normaalisti sitä vain kulkee eteenpäin, suuntautuu kohti omaa määränpäätään, mutta aamulla herkistyin aistimaan ympäristöäni eri tavalla. Huomio kohdistui pois minusta itsestäni ja huomasin katselevani tuttua Turkua uteliaana. Päätin etukäteen, että aloitan rauhallisesti ja teen tänään sen verran töitä, kun hyvältä tuntuu, koska on projektini ensimmäinen päivä. Aloitin iltapäivällä ja työskentelin noin kolmisen tuntia.

Haastattelin viittätoista ihmistä. Kuljin jokirannassa, sää oli lempeä, lämmin ja aurinkoinen. Ihmisten luo meneminen tuntui mukavalta ja ihmiset olivat auttavaisia ja innostuneitakin. Jos ensimmäisen päivän jälkeen pitäisi nimetä Turusta yksi rakkauden paikka, se olisi jokiranta. Sen mainitsivat melkein kaikki haastattelemani ihmiset. Tällaisena kevätpäivänä se on tietysti perusteltu valinta. Jokiranta on paikka, jossa ihmisten kävelyrytmi hidastuu. Siitä tulee oleskelupaikka. Paikan rytmi on hitaampi kuin tavallisilla kaduilla, on luonnollista pysähtyä ja istua hetki penkillä, katsoa jokea, ohikulkevia ihmisiä, elämisen virtaa. Kuljeskelu ilman päämäärää ja oleminen ilman tarkoitusta on sallittua. Tosin jokirannan rytmiin vaikuttaa myös ajankohta: iltapäivällä ihmiset pääsevät koulusta ja töistä kotiin, joten kulkemisesta ja olemisesta tulee kiireettömämpää.

------

Se, että teen Rakkauden kaupunkia nyt omassa kotikaupungissani, on erilaista verrattuna viime kesän Hyvinkään projektiin. En ollut ikinä käynyt Hyvinkäällä, kaupunki oli täysin tuntematon ja vieras, joten oli helppo asettua tarkkailijan ja tutkijan rooliin. Oli helppo kuljeskella ympäriinsä, eksyä, kysyä tuntemattomilta ihmisiltä neuvoja ja mielipiteitä. Työskentelyä helpotti myös se, että olin Hyvinkäällä nimenomaan toteuttaakseni Rakkauden kaupunki -projektin sillä osallistuin esitystaidetyöpajaan. Minulla ei ollut Hyvinkäällä muuta elämää eikä minulla ollut kaupunkiin minkäänlaista tunnesidettä. Turussa asiat ovat toisin. Olen asunut kaupungissa kohta kuusi vuotta ja kaupungista löytyy omiakin rakkauden paikkoja. Kaupunkiin liittyy paljon muistoja. Tosin tässä projektissa en ole kiinnostunut tutkimaan tai esittelemään omia kokemuksiani, vaan haluan antaa kaupunkilaisille puheenvuoron.

On vaikeaa olla tarkkailija omassa kotikaupungissaan. Projektini lähtökohta on yhteisöllisyys ja se, että minä taiteilijana menen kohti kaupunkilaisia. Se pelottaa. Tänään jännitin sitä, miten minut ja kysymykseni otetaan vastaan: pidetäänkö projektiani tyhmänä ja turhana? Haluaako kukaan puhua minulle? Mitä jos joku hyökkää kimppuuni? No, kukaan ei sentään suhtautunut negatiivisesti. Aggression pelkäämisen voi selittää sillä, että viime viikolla näin nujakointia jokirannassa ja vielä keskellä päivää. Juuri tällaisia kokemuksia ja mielikuvia vastaan tämä projektinikin asettuu. Projektin päämäärä on muutos, se, että kaupunkilaiset saisivat mahdollisuuden havahtumiseen. Nähdä elinympäristönsä rakkaudellisena paikkana. Kokea kaupunki inhimillisenä tilana.

Huomenna jatketaan. Suunnitelmana on työskennellä joka päivä 3-4 tuntia keräten materiaalia. Eli siis kohdata kaupunkilaisia ja keskustella rakkauden kokemuksista tässä kaupungissa. Sen lisäksi asetin itselleni tehtävän: kuvata yksi kuva rakkauden kaupungista joka päivä. Ja lisäksi haluan kehitellä joka päivä yhden esityksellisen idean kesäkuun turistikierroksia ajatellen. Aikaa on myös varattava materiaalin jäsentämiseen, kartan suunnitteluun, taustakirjallisuuden tutkimiseen jne. Varsinaiset esitykset eli turistikierrokset tapahtuvat kesäkuun alussa, mutta kartan on oltava painokunnossa jo aiemmin. Aikaa ei ainakaan ole liikaa...

-----

PS. Tänään tipahti tilille ensimmäinen apuraha. Tässä yhteydessä kiitänkin projektin tukijoita, Varsinais-Suomen taidetoimikuntaa ja Suomen Kulttuurirahaston Varsinais-Suomen Rahastoa.

Ja käykääpä tsekkaamassa Olohuone ry:n sivut. Olohuone on kaupunkitaideyhdistys, johon kuulun. Kesäkuussa yhdistys järjestää Olohuonefestarit, joilla on mahdollisuus nähdä ja kokea monenlaista kaupunkitaidetta. Mukana ohjelmistossa on myös Rakkauden kaupunki... Olohuone on auttanut jo monessa asiassa joten kiitosta ja respectiä myös Olkkarin suuntaan...

kevättä rinnassa

Rakkauden kaupunki alkaa kuumottaa jo mutta vielä on oltava viikko toisaalla töissä. Vapun jälkeen pääsen vihdoin aloittamaan työstämisen.

Mutta ennen sitä voisin kertoa jotain Rakkauden kaupungista:

Apurahahakemuksiin olen kirjoittanut, että "Rakkauden kaupunki on yhteisö- ja paikkalähtöinen taideprojekti, joka tutkii kaupungin sosiaalista rakentumista eli Turkua rakkauden mahdollisena tapahtumapaikkana". Käytännössä suunnitelmana on, että kerään materiaalia turkulaisten rakkauden kokemuksista. Se tapahtuu niin, että kiertelen eri puolilla Turkua turistin roolissa eli kartta kädessä ja pysäyttelen ohikulkijoita. Pyydän heitä auttamaan minua löytämään Turusta rakkautta ja näyttämään kartalta rakkauden paikkoja... Tavallaan siis haastattelen turkulaisia, mutta tärkeää on se, että ensimmäinen kysymys "Mistä löytyy rakkautta Turussa?" tulee yllätyksenä ja että tilanne säilyy virtaavana ja vapaamuotoisena.

Materiaalin pohjalta suunnittelen "turistikierroksen" Rakkauden kaupunkiin. Tätä turistikierrosta esitetään kolme kertaa Olohuone-festivaalilla (http://www.olohuone.org), joka järjestetään Turussa kesäkuun alussa. Turistikierroksen sisältö (ja muotokin) on vielä auki, kaikki riippuu tietenkin siitä, millaista materiaalia saan turkulaisilta. Tarkoituksena kuitenkin on, että toimin kierroksilla oppaana ja että kierrokset ovat jollain tapaa performatiivisia. Kunnon turistikierroksilla pitää tietysti olla myös kartta. Rakkauden kaupungistakin sellainen painetaan ja sen suunnittelee Marko Rumbin, joka toimii projektissani graafisena suunnittelijana.

Projektini lähti liikkeelle viime kesänä, kun toteutin pilottikokeilun Rakkauden kaupungista Hyvinkäällä. Osallistuin Seisaus -esitys- ja mediataidetyöpajaan, jonka järjestivät Hyvinkään taiteilijaseura ja Hyvinkään taidemuseo. Työpajan lähtökohtana oli "esitys katalysoivana tekona". Työpaja kesti kaksi viikkoa, jonka aikana haastattelin n. 50 hyvinkääläistä ja keräsin heiltä tietoa rakkauden kokemuksista ja tapahtumapaikoista Hyvinkäällä. Työstin materiaalista A4-kokoisen mustavalkoisen kartan, jossa oli rakkauden paikkojen lisäksi ohjeet oma-alotteiseen ”turistikävelyyn” eli rakkauden löytämiseen eriaisia pieniä tekoja suorittaen. Työpajasta löytyy dokumentaatiota osoitteessa: http://www.hyvinkaantaiteilijaseura.fi/TAJU.

Projekti oli erittäin onnistunut ja halusin jatkaa sitä. Ja koska asun Turussa, on luontevaa testata idean toimivuutta täällä. Turku rakkauden kaupunkina on kiinnostava ajatus myös siksi, että useimmat suomalaiset ajattelevat Turusta ihan jotain muuta. Juuri muutama päivä sitten luin, että Tampereen yliopistolla toimii Ei-Turkulainen-Osakunta, joka oli käynyt Turussa pomppimassa; tavoitteena on upottaa Turku mereen... Olen itse muuttanut Turkuun kuusi vuotta sitten ja täytyy myöntää, että ensikosketus Turkuun oli jotenkin nihkeä. Saattaa olla, että tämä kaupunki on sisäänpäin lämpiävä...

No mutta anyway, takaisin projektiini. Kuten Hyvinkäällä, jossa tavoittelin projektillani katalyysia, myös tällä kertaa tavoitteena on muuttaa kaupunkilaisten käsityksiä kaupungista. Rakkauden kaupunki on yhteisölähtöinen projekti: taiteilija ei eristäydy ympäristöstään vaan toimii valitsemansa yhteisön eli tavallisten turkulaisten kadunkulkijoiden kanssa. Fokus on nimenomaan yhteisössä, ei niinkään taiteilijan persoonassa eli minussa. Tieto ja kokemus rakkaudesta on yhteisössä itsessään, ja minun tehtäväni on hakeutua kanssakäymiseen ja vuorovaikutukseen tämän yhteisön kanssa. En halua korostaa omaa persoonaani tai omia rakkauden kokemuksiani vaan antaa puheenvuoron yhteisön jäsenille. Yritän toimia katalysaattorina, joka muuttaa yhteisön kokemusta kaupungista. Ja tämä tapahtuu juuri niissä tilanteissa, kun pysäytän ohikulkijan ja kysyn "Mistä löytyy rakkautta?".

Sumuisena iltana

... loin tämän blogin.

Tästä se alkaa.

Tai odotellaan vielä hetkisen. Tarkoituksena on aloittaa Turku, rakkauden kaupunki -projektin parissa työskenteleminen toukokuussa.

Lisää projektista myöhemmin.