cops in the head

Viime päivinä on blogiin kirjoittaminen ollut sivussa, koska Rakkauden kaupungin karttaa on väännetty pikkutunneille asti. Tänään aamulla olin sitten heti herättyäni Radio Majakan suorassa haastattelussa. Suhteellisen pöhkö olo, toivottavasti sain sanottua jotain järkevää, vaikka ehtinyt olemaan hereillä vasta kymmenisen minuuttia. Kartta lähti tänään painoon, tulossa on tuhti lukupaketti vaikka monta paikkaa jäikin käsittelemättä. Otin mukaan suosituimmat rakkauden paikat sekä muutaman eksoottisemman yksityiskohdan.

Aikaa ensimmäiseen turistikierrokseen on tasan viikko ja moni asia sen suhteen on vielä auki. Tulevat päivät ovatkin tiivistä menoa. Käyn päänsisäistä taistelua siitä, millainen turistikierroksen pitäisi olla. Mielessä hilluu monta kiivasta poliisia, jotka huutavat millainen esityksen PITÄISI olla: Nerokas! Viihdyttävä! Hauska! Koskettava! Selkeä! Kirkas! Moniulotteinen! Kaikenkattava! Sellainen, jota ei ole koskaan aikaisemmin nähty!

Kumma kyllä, nämä poliisit eivät auta minua yhtään...

Yöllä luin Claes Anderssonin loistavaa kirjaa Luova mieli. Sitä on tullut aiemminkin luettua taiteellisten työprosessien aikana. Nyt mieleen jäi lause "Taiteeseen liittyy aina odotus vastapuolen palautteesta ja hyväksytyksi tulemisesta." Saman asian kanssa olen ollut kohdakkain Rakkauden kaupungissa koko ajan, kun olen lähestynyt tuntemattomia ihmisiä. Siinä on läsnä pelko: mitä jos tuo ei halua jutella kanssani? Rakkaudessa on kyse samasta ambivalenssista: rakkautta haluaa ja pelkää yhtä aikaa. Sanon pelkää, koska rakkaudessa tapahtuu vuorovaikutusta, ja vuorovaikutus voi muuttaa ihmistä, ja muutos, tuntematon, se pelottaa.

Pitääkö poliisit pistää järjestykseen? Pitääkö mennä kohti tuntematonta?