Yksi kirkas ajatus

... on olemassa koskien esitystä. Reitti on suurin piirtein selvä, noin seitsemän paikkaa valittu. Tarkoitus olisi joillain esityksellisillä tavoilla aktivoida nuo seitsemän paikkaa. Kaikki muu onkin sitten hämärän peitossa.

Viikko sitten karttaa tehdessä mietin, että mitä voin kirjoittaa rakkaudesta. Esityksen suhteen kysymys on sama: miten voin esityksellistää rakkautta? Ja taas kaikki tuntuu kliseeltä... Sen sijaan että keksisin uutta, olen yrittänyt katsoa taaksepäin aiempiin esityksiini ja tekoihin niissä. Mitkä ovat minulle merkityksellisiä tekoja, hetkiä ja kuvia? Tai: missä (kuvassa, teossa) haluaisin harhailla?

-----

Yksinkertaisuuden ja kirkkauden kaipuu.

-----

Mietin Jon Fawcettin esitystä Bus stand, jonka näin muutama vuosi sitten Anti-festareilla. Siinä Fawcett seisoskeli Kuopion linja-autoasemalla, ja aina muutaman minuutin välein kello soi ja taiteilija otti muutaman askeleen ja taas seisoskeli muina miehinä. Esitys jäi mieleen. Seurasin Fawcettia noin tunnin verran, ja tuona aikana Fawcett oli edennyt linja-autoaseman läpi ulos laiturialueelle. Meistä katsojista tuli osa esitystä, samoin linja-autoaseman muista asiakkaista. Eräskin mummo seisoskeli tovin aivan Fawcettin vieressä, tietämättä olevansa samassa kuvassa, osa esitystä.

Esitys oli tavallaan hyvin ohut; ulkopuolisen oli mahdoton ymmärtää, että kyseessä on esitys. Sehän oli vain sattumanvarainen tilanne. Esitys oli samalla kuitenkin kirkas. Ja olihan se tavallaan myös staattinen ja tylsä, mutta jokin siinä vaikutti minuun.

Ajattelen, että esitys voi olla (vain) kuva, jossa keho sijoittuu ympäristöön. Keho on suhteessa tilaan.

-----

Osallistun heinäkuun lopussa Moving Stage Lab -työpajaan Kööpenhaminassa. Työpajassa keskitytään ns. devising teatteriin, ja lähtökohdassa painottuu fyysisyys (devising tarkoittaa minulle sellaisia esityksen valmistamisprosesseja, joissa lähtökohtana ei ole valmis draamateksti, vaan esitys käsikirjoitetaan eri tapoja käyttäen). Työpaja on osittain jo alkanut, koska olemme aloittaneet keskustelun verkossa. Tuon keskustelun pohjalta mietin tänään kehoa ja kehon suhdetta tilaan ja ympäristöön. Miten kaupungissa voi liikkua? Mitä keho voi tehdä kaupungissa? Voiko keho liikkua vapaasti, entä saako mieli liikuttua? Mitä tunteita saa ilmaista?

Hesarin kuukausiliitteessä oli juttu Kappelista, lasiseinäisestä huvimajasta ulkosaariston saarella. Kappelin suunnitelleet arkkitehdit olivat ajatelleet, että siellä voisi tehdä töitä. Lasiseinien läpi näkyy saariston voimakas maisema. He huomasivat kuitenkin, että ei siellä voi oikein muuta tehdä kuin katsella merta ja välillä nukkua. Maisema ottaa vallan ja pakottaa "vain" olemaan.

Maisema vaikuttaa mieleen, ja sitä kautta väistämättä kehoon. Mitä olemiselle tapahtuu kaupungissa? Miten keho voi kaupungissa?

-----

Olen miettinyt tänään myös kävelemistä. Mitä varten kaupunki on rakennettu? Turkulainen ehkä kysyisi: Ei kai rakkautta varten?

Minusta tuntuu, että kaupunki on tehty rahaa varten. Työntekoa, tuottavuutta, kuluttamista ja suoria reittejä! Se, että harhailen kaupungilla, ei tunnu työltä. Muutama hassu kalori varmaan palaa, mutta pitää juosta, jotta liikkuminen tuntuisi työltä. Pitää olla määränpää, jota kohti mennä, ja tuo maaliin saapuminen tuntuu palkinnolta.

Kävely vailla päämäärää tuntuu vallankumoukselta. Harhaileminen tuntuu vastuuttomalta ja vapauttavalta, hyödyttömältä ja samaan aikaan hirveän hyödylliseltä. Kävelystä saatava hyöty vain sattuu olemaan sellaista, mitä ei voi rahassa mitata.

Mitä jos kävelisi kohti rakkautta?

-----

Kävellen on tehty esityksiä. Kuuluisin lienee Marina Abramovicin ja Ulayn Kiinan muurin kävely. Kumpikin aloitti matkan omasta päästä, ja 2500 kilometrin jälkeen he kohtasivat toisensa. Siinäpä oli draamaa kerrakseen.

-----

Kävelin illalla jokirannassa. Ohi kulki mies, joka sanoin puhelimeen: "Mä pidän susta huolta."