heinäkuu on Suomen lomakuukausi

Lomailu jatkuu. Nyt olen ollut muutaman päivän Turun sykkeessä. Kaupunki tunnetaan tulevaisuudessa myös vuoden 2011 kulttuuripääkaupungin sykkeistä. Huomenna taitelija takaisin off-asentoon eli lomalle.

-----

Muutama ajatus kohtaamisesta. Tajusin, että Rakkauden kaupungissa (ja nyt puhun nimenomaan tästä taideprojektistani, en kaupungista yleensä) voi kategorisoida erilaisia kohtaamisia.

1. Taiteilija ajelehtii kaupungilla - ihminen kohtaa ihmisen

Kohtaamiset haastatteluvaiheessa ovat projektin ytimessä. Näissä hetkissä taiteilijaroolini sekoittui turistin, tutkijan, terapeutin ja kylähullun rooleihin. Aivan haastattelujen alkuvaiheessa mukana oli esityksellinen aspekti: esitin turistia, joka etsii rakkautta. Aika pian kuitenkin luovuin esityksellisyydestä, ja kohtaamisista tuli inhimillisempiä. Ihminen kohtasi ihmisen ja yhdessä vietettiin pieni hetki rakkautta ajatellen.

Nämä kohtaamiset tuntuvat minusta nyt vapailta ja virtaavilta, vaikka haastatteluja tehdessä ne olivat välillä raskaita. Pelottavinta oli mennä kohti tuntemattomia ihmisiä - ja mahdollisesti tehdä itsensä naurunalaiseksi. Pelotti myös, että jos se mitä kysyn, osuu liian syvälle, jos se on tulenarka aihe. En halunnut tieten tahtoen järkyttää ihmisiä pettymyksen tai saattaa syvemmälle suruun, jos sellainen oli tilanne haastatteluhetkellä. Ehkä haastatteluvaihe tuntui raskaalta siksi, koska minun oli oltava avoin ja herkkätuntoinen erilaisille ihmisille. Aidossa kontaktissa on paljon energiaa.

2. Arpa on heitetty eli esitys törmää todellisuuteen

Esityksissä eli turistikierroksilla kohtasivat fiktio ja todellisuus. Yksityinen ja julkinen tila. Rakkaus on hirveän henkilökohtainen asia, mutta se saattaa tapahtua avoimella paikalla. Yksityisestä tulee julkista, kun joku näkee nuoren parin suutelevan, tai ihmisen huutavan ja itkevän rakkauden perään. Tai jos itse suutelee, huutaa ja itkee kaupungilla.

Ihmiset, jotka osallistuivat turistikierroksille, saivat heti ensi metreillä ohjeen havainnoida kaupunkia avoimesti. Luulen, että osallistujat katsoivat kaupunkia eri tavalla kuin normaalisti ja lukivat kaupunkia rakkauden kautta: pienistä asioista tuli merkityksellisiä. Vastaankävelevästä nuoresta parista tuli osa esitystä. Ihmiset, jotka osuivat turistikierroksen reitille, eivät tienneet olevansa osa esitystä.

Olen nyt jälkikäteen pohtinut, että nuo sattumanvaraiset kohtaamiset, niin mielenkiintoisia kuin ne olivatkin, olivat samalla myös arvaamattomia ja pelottavia. Se, mitä olin esitykseeni rakentanut, saattoi heikentyä. Ja kävi myös päinvastoin: asiat vahvistuivat. Joka tapauksessa, läsnä oli sattuman elementti.

Rajauksena rakkaus.

Todellisuuden sattumanvaraisuutta ja kaoottisuutta käytettiin hyväksi rajaamalla tilanne esitykseksi, jolloin osallistuja antaa tilanteelle mielen. Voi olla, että rakentamani esitys jäi sivuseikaksi ja esitys itse asiassa tapahtuikin osallistujan mielessä hänen havainnoidessaan kaupunkia.


3. Taiteilijan positio. Taiteilija kohtaa itsensä.

Vaikka olin suunnittellut fokusoivani tässä projektissa nimenomaan yhteisöön, kaupunkilaisiin ja heidän muutokseen, huomasin väistämättä muuttuvani myös itse. Alunperin lähdin projektiin kyllästyneenä myyttiseen taiteilijakäsitykseen, jonka mukaan taiteilija ammentaa luomistyössään omasta mielikuvituksestaan, tunteistaan ja kokemuksistaan. Halusin toimia toisin, koska olin kyllästynyt käyttämään omaa elämääni polttoaineena. Karttaa, ja myöhemmin esitystä tehdessäni huomasin, että minun on väistämättä antauduttava muutokselle myös itse. Toteutin kahtalaista taiteilijakäsitystä: toisaalta olin hetkittäin se yksinäinen luova nero, toisaalta toimin tiiviissä vuorovaikutuksessa valitsemani yhteisön, eli kaupunkilaisten, kanssa.

-----

Tämä tällä erää ja nyt takaisin lomailun pariin. Blogia kirjoittelen seuraavan kerran todennäköisesti heinäkuun toisella viikolla.