Mitä on välttämätöntä tehdä?

Muutamia päiviä kulunut, öitä nukuttu. Aikaa ajatella, kelata prosessia ja esityksiä.

Ja silti vasta kaiken alussa. Hirveästi olisi kirjoja ja tekstejä lueskeltavana, ja hillitön tarve peilata omaa työtä.

-----

Ensiksi vastustuksesta. Olen konkreettisesti huomannut tämän projektin myötä, että vastustaminen on iso osa luovaa työtä. Sen sijaan, että yrittäisi estää sitä, sen kanssa on opeteltava olemaan. Luova prosessi on väistämättä muutoksen prosessi, ja muutosta on pakko vastustaa, koska tuntematon pelottaa.

Ja samalla olen huomannut, että on kuvia ja ideoita, jotka nousevat mieleen jostain ja jotka on pakko toteuttaa - muuta mahdollisuutta ei ole. On kuvia, joita en kyseenalaista. On kuvia, joista tiedän, että ne ovat minulle oikeita, aitoja, tärkeitä ja välttämättömiä. Ja nämä kuvat tunnistan heti, niitä en vastusta. Omiin kuviin pitää luottaa. Vain menemällä itseeni voin luoda jotain sellaista, joka saattaa avautua ulospäin ja liikauttaa.

Performanssiopintojeni aikaisen muistikirjan ensimmäiseltä sivulta silmiin osuivat tärkeät lauseet: Mitä minun on välttämätöntä tehdä?

-----

Sitten muutama huomio esityksistä, "turistikierroksista" (pakko laittaa lainausmerkit, koska esityksen varrella kuultiin kommentteja: "Minä luulin, että tämä olisi sellainen oikea turistikierros"). Esitys limittyi, kietoutui ja sekoittui julkiseen kaupunkitilaan. Turun kaupungissa on mahdollista tehdä myyttisiä matkoja, kulkea kohti rakkautta - ja eksyä.

Konflikteja tapahtuu. Varsinkin silloin, kun tekee taidetta muualla kuin taiteelle pyhitetyissä suljetuissa sisätiloissa, toisaalla niistä mustista teatterilaatikoista tai valkoisissa galleriakuutioista, todellisuus kolisee päälle.

Julkinen tila on yhteinen ja avoin tila. Sitä ei omista kukaan ja samaan aikaan kaikki omistavat sen. Julkista tilaa ei ole tarkoitettu varsinaisesti taiteelle (tai leikille). Julkinen tila on kulkemista ja joskus olemistakin varten, ja siinä risteää yksityinen tila ja yleinen tila.

Jonkinlaista mukavan pehmeää aktivismia oli siinä kolmikymmenpäisessä joukossa, joka kulki tutkijan johdolla Rakkauden kaupungissa. Tutkija piti käsissään suurta karttaa, jossa luki "RAKKAUS". Tämä tuntui odottamattomalta kannanotolta, hiljaiselta ja lempeältä mielenosoitukselta: nämä ihmiset ovat tänä iltana Rakkauden kaupungissa. Näitä ihmisiä kiinnostaa rakkaus, ja he kävelevät juuri nyt rakkauden puolesta.

Todellisuudesta tuli iso osa esitystä. Katukäytävässä sattui juoppo nukkumaan juuri silloin kuin Rakkauden kaupungin turistit eksyivät sinne. Joku paikalle sattunut oli soittamassa paikalle poliisia, mutta Rakkauden kaupungin turistit hoitivat tilanteen eri tavoin. Toisessa kadunkulmassa nainen julisti ääneen suurta hätäänsä Suomen kohtalosta Euroopan Unionissa. Häntäkin kuunneltiin hetki, mutta pian turistit hokivat yhteen ääneen: "Rakkaus rakkaus rakkaus!" - ja tutkija jatkoi kierrostaan rekonstruoimalla rakkauden katoamisen.

Tottakai tällainen provosoi. Ja se, kun tutkija huutaa hätääntyneenä keskellä risteystä: Rakkaus!!! Nousuhumalaiset nuoret miehet huutelevat perään ja tarjoavat sitä ihteään, lihaa.

(Nuoret miehet eivät tienneet, että hetkeä aikaisemmin tutkija oli kertonut, että Rakkauden kaupungissa turistilla menee vatsa sekaisin, jos nauttii pelkästään lihaa. Rakkauden kaupungissa on kaksi pääasiallista ravinnon lähdettä. Täytyy nauttia myös henkeä.)

Minulla ei ollut valmiita selviytymissuunnitelmia yllättävien tilanteiden varalle mutta hienoa oli huomata, että kaikesta selvittiin. Useimmiten rakkaudella.

-----

Suhteesta aiempiin töihini: Esityksistä muodostui hyvä jatkumo aiemmille töilleni. Esitin tutkijaa, joka oli tehnyt laajat kenttätutkimukset Rakkauden kaupungista. Tässä tutkijassa oli jotain hyvin samaa kuin hahmossa, jota esitin esitin Marja Kangas -museossa vuonna 2002. Tuo esitys tapahtui omassa kodissani.

Maassa makaava hahmo on aiemmin mainitun kaltainen voimakas kuva, joka puhuttelee minua ja jota olen käyttänyt aiemmissa esityksissäni. Rakkauden kaupunkiin sen oli pakko tulla.

Kirjoitin taiteestani vuosi sitten Anti-festivaalin yhteydessä, että minua kiinnostaa yksityinen tila. Rakkauden kaupungissa olen jälleen vastakkain tuon asian kanssa. Rakkauden kaupunkihan on nimenomaan sitä, henkilökohtaisia kokemuksia, erilaisia intiimejä tiloja, jotka tosin saattavat tapahtua yhteisessä tilassa. Ja kyllä, yksityinen tila kiinnostaa minua edelleen.

-----

Yhtymäkohtia muihin taideteoksiin ja ryhmiin: en ole nähnyt Todellisuuden tutkimuskeskuksen esitystä Helsinki by night, joten en osaa suhteuttaa Rakkauden kaupunkia siihen, mutta selvää on, että yhtäläisyyksiä löytynee. Julius Elo puhui tuosta projektista taannoin Olohuone ry:n järjestämässä paikkasidonnaisen taiteen seminaarissa. Erittäin kiinnostavalta vaikuttava esitys.

Olohuone-festareilla näin yhden Aukile-ryhmän esityksistä, nimeltään Kaupunki esityksenä. Siinä ohikulkijat saattoivat hetkiseksi istahtaa alas ja katsoa kaupunkia ikään kuin elokuvaa tai esitystä. Lisäksi tarjottiin popcornia. Erittäin mielenkiintoinen kokemus. Herätti paljon ajatuksia siitä, mitä esitys on ja missä esityksen rajat sijaitsevat.

-----

Esitys on aina tilanne, jota on mahdoton hallita täydellisesti. Katsojat (tai tässä ehkä pikemminkin kokijat) katsovat esitystä omista lähtökohdistaan käsin, omien intentioidensa pohjalta. Rakkauden kaupungissa kehotin heitä jo heti alkumetreillä havainnoimaan kaupunkia aktiivisesti. Minusta tuntuu, että jo pelkkä ajatus "nyt ollaan Rakkauden kaupungissa" sai aikaan positiivista väreilyä... Vaikka Suomen Turku ei ehkä olisikaan kärjessä, jos Rakkauden kaupungista järjestettäisiin äänestys...

Kaupunkia katsottiin uusin silmin. Se, mitä ihminen näkee, riippuu siitä mitä hän katsoo.

-----

En ole saanut hirveästi kriittistä palautetta esityksistä, toki muutamia turisteja tippui matkan varrella pois koska "turistikierros" ei sitten ollutkaan ihan tavallinen kävelykierros. Sen tiedän, että jotkut keskustelivat esityksen jälkeen pitkään. Joku puhui Rakkauden kaupungin kartasta aarteenaan. Ja jotkut jäivät viimeiselle etapille pussailemaan...

-----

Loppuun Joseph Beuysin lauseet:
Social sculpture - how we mold and shape the world in which we live: sculpture as an evolutionary process; everyone is an artist