tiistaina, toukokuuta 15, 2007

Pistetään homma pakettiin ja annetaan kirveen puhua



Gradu on valmis! Pistän linkin, kunhan byrokratian rattaat pyörähtävät, gradu tarkastetaan ja se siirtyy Tampereen yliopiston kirjaston kokoelmaan, josta se on luettavissa myös sähköisessä muodossa.

Olo on sen suhteen huojentunut ja haikea. Gradusta tuli hassulla tavalla rakas, vaikka loppuaika olikin raskasta vääntöä. Omat tavoitteeni ainakin saavutin, sillä halusin saada pitävämmän otteen omasta taiteestani. Nyt tuntuu siltä, että oman työn käsitteellistäminen on helppoa. Lisäksi näyttää siltä, että valmistun vihdoin maisteriksi.

Uusia töitä on jo käynnissä. Kirjoitan Turun amk:n ja Diakin verkko-oppimateriaaliin artikkelia poliittisesta teatterista sekä yhteisö- ja aktivistiperformanssista. Tsekkaa esimerkiksi Surveillance Camera Players, Space Hijackers, Critical Art Ensemble ja Guerilla Girls. Ehkäpä kirjoitan lisää aiheesta myöhemmin tänne blogiinkin.

Ensi syksyn töistä on ollut myös puhetta. Ohjaan pitkästä aikaa esityksen teatteriin ja se tuntuu mukavalta. Jatkan nuorten parissa työskentelyä, mikä myös on erittäin mukavaa puuhaa. Vielä kun saisin jokusen kirjoitushomman niin paketti olisi täydellinen. Rakkauden kaupungin suhteen tällä hetkellä lähinnä tunnustelen fiiliksiäni.

-----

Turku on viime aikoina (=vuosina) harjoittanut suhteellisen jännittävää kulttuuripolitiikkaa. Kaupungista tehdään kulttuuripääkaupunkia vuodelle 2011 mutta homma kusee pahalla tavalla. Päättäjät jaksavat lätistä ulkoa opitun tuntuisia korulauseita kulttuurin merkityksestä mutta käytännön tasolla pyrkimyksenä näyttää olevan kaiken omaehtoisen ruohonjuuritason toiminnan tuhoaminen. Se on raha joka puhuu!

Uutta ja komeaa musiikki- ja kongressitaloa suunnitellaan Aurajoen varteen mutta samaan aikaan tapetaan kaikki sellainen taide, joka ei tuota tai tuottaa vain vähän. Esimerkkejä löytyy vaikka muille jakaa. Talvella kaupungin älypäät keksivät periä vuokraa kaikista kaupungin omistamista taideteoksista, joita on koulujen seinillä. Ideaa perusteltiin mm. sillä, että kulttuuripääkaupunkihankkeeseen tarvitaan rahaa. Siis mitä?! Hyvin äkkiä kaupungin päättäjille tuli eri puolilta ilmoituksia, että vuokranmaksu ei ole kouluille mahdollista, joten teokset palautetaan kaupungin varastoihin. Syntyi uusi ongelma, koska kaupungilla ei ollut tarpeeksi varastotiloja taideteoksille. Jo pelkkä ajatus, että taideteoksista perittäisiin vuokraa, osoittaa, miten tyhmiä kaupungin päättäjät ovat. Vain raha puhuu. Kaikkeen pitää laittaa hintalappu ja tuotto on maksimoitava.

Lisäksi esimerkiksi Turun ylioppilasteatterin toimitiloja ollaan myymässä, Taideakatemiaa ollaan suurin piirtein lopettamassa kokonaan ja vihdoin saatiin kuvataiteilijatkin ajettua pois Jokikadun kiinteistöstä, josta he yrittivät pitää kiinni kynsin hampain. Lähikirjastojakin suunniteltiin lopetettaviksi, heti kun jotain hyvääkin sentään on saatu aikaiseksi: ihana pääkirjastotalo.

Taiteilijan ei kannata asua ainakaan Turussa...

Vaikka eihän tämä pelkästään Turkuun rajoitu. Valtakunnallisissa medioissa keskustellaan samanlaisin äänensävyin taiteen asemasta. Taiteen pitäisi tuottaa jotain! Pistetään kaikki myyntiin! Ja toisaalta kyllä taide tuottaakin. Sen tulokset eivät vain ole rahassa mitattavissa. Tai no, ehkä välillisesti ihmisten hyvinvoinnin lisääntyessä ja sosiaali- ja terveysalan palveluiden kysynnän mahdollisena laskuna. Mutta taiteen arvoa ei voi mitata valuutalla.

Kulttuuripääkaupunkihankkeen slogan "Turku palaa" näyttää toteutuvan pelottavan konkreettisella tavalla...

Siksi käy katsomassa esimerkiksi Pro Taideakatemia!

Ei kommentteja: