torstaina, marraskuuta 09, 2006

hiljaa! hän kirjoittaa...



En ole pitkään aikaan kirjoittanut mitään. Tai kirjoitukseni eivät ole ainakaan ehtineet tänne blogiin. Muuten on ollut kiivastakin kirjoittamista, ja paljon liikettä ympärillä.

------

Osallistuin lokakuun alussa seminaariin nimeltä Kohti uusia yleisöjä. Sen järjestivät Varsinais-Suomen Taidetoimikunta, Läntinen tanssin aluekeskus ja Turun AMK:n täydennyskoulutus. Esittelin seminaarissa Rakkauden kaupunkia, ja vastaanotto oli oikein lämmin. Seminaarista ilmestyy myöhemmin artikkelikokoelma, johon olen kirjoittamassa juttua Rakkauden kaupungista. Kerron siinä taiteilijan näkökulmasta erilaisista kohtaamisista.

Seminaari oli erittäin innostava. Tanssitaiteilija Pia Lindy puhui omasta ”Kohta joku tanssii” -projektistaan, ja oli mukava huomata, että muutkin miettivät täsmälleen samoja kysymyksiä eettisyydestä jne. Seminaarissa kirkastui myös ajatus kahden eri työidentiteettini yhdistymisestä. Olen nimittäin pitkään ajatellut, että toisaalta olen taiteilija ja toisaalta taas teatteri-ilmaisun ohjaaja (joka olen koulutukseltani ja vedän siis teatteri-ilmaisua erilaisille harrastajaryhmille). Jostain syystä nämä kaksi työnkuvaa ovat olleet mielessäni vastakkaisia, tai ainakin hyvin etäällä toisistaan. Nyt tuntuu, että ajatus on muuttunut. Nehän ovat täysin yhdistettävissä. Taiteilijaminäni hyötyy siitä, että minulla on kokemusta erilaisten teatteriryhmien vetämisestä, ja myös toisinpäin. Haluaisin esimerkiksi jatkossa toteuttaa Rakkauden kaupunki -projektia nuorten ryhmän kanssa.

-----

Kirjoitusprosessia tapahtuu myös toisella suunnalla: Rakkauden kaupunki on levinnyt graduuni. Teen siis parhaillaan gradua Tampereen yliopistoon. Aloitin opiskelut tosin jo vuonna 1997, ja nyt on käynnissä vimmainen loppurutistus, jotta valmistuisin viimeistään ensi kesänä. Tarkempi tutkimuskysymys on vielä hakusessa, mutta gradu liittyy Rakkauden kaupungin vuorovaikutukseen.

-----

Muutakin on tapahtunut, eräs toinen työprojektini sai ensi-iltansa, ja Tukholmassakin olen ehtinyt käydä haistelemassa tunnelmaa Perfect performance festareilla.

-----

Tämä näin lyhyesti, jatkossa kuulette todennäköisesti graduun liittyviä ajatuksia...

Ei kommentteja: